Tekijä: Riku Eskelinen

OKM:n ni­meä­män rat­kai­su­neu­vot­te­li­ja Mar­kus Lei­ko­lan hy­vi­tys­mak­su­rat­kai­su­mal­lis­sa ra­haa ke­rät­täi­siin ny­kyis­tä vä­hem­män tal­len­nus­vä­li­neis­tä ulot­ta­mal­la mak­su kos­ke­maan esi­mer­kik­si eri­lai­sia tie­to­ko­nei­ta, ku­ten tab­let­te­ja. Kuva: oliverlindner: iPad. CC BY-SA 2.0

Opetus- ja kulttuuriministeriössä (OKM) on jo jonkin aikaa pohdittu sopivaa ratkaisua yksityisen hyvitysmaksun tulevaisuudesta. Nyt OKM tiedottaa, että hankkeen ratkaisuneuvottelijaksi nimetty filosofian kandidaatti Markus Leikola on saanut 30-sivuisen ratkaisumallinsa valmiiksi ja luovuttanut sen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle.

Ehdotuksessa lähdettäisiin muuttamaan koko hyvitysmaksukonseptia siten, että nykyisen vahvan laiteperusteisen maksun sijaan rahaa kerättäisiin vähän sieltä sun täältä: mukana listalla ovat nykyisten tallennusmedioiden ja -laitteiden lisäksi mm. pöytä-, tabletti- ja kannettavat tietokoneet, tulostimet, pilvitallennuspalvelut, ISP Viihde -palvelut, DRM:ttömät web-streamit, maksu-tv-kanavat, e-kirjat ja sanomalehdet. Kantavana ideana Leikolalla ilmeisesti on ollut, että jos tuotteen tai palvelun avulla on mahdollista kokea tai siirtää tekijänoikeussuojattua, mutta yksityisen kopioinnin piiriin kuuluvaa materiaalia, pitää siitä maksaa. Järjestelmää hän nimittää kolmipistemalliksi.

Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua, ”kasettimaksua”1, kerätään tällä hetkellä erilaisista tallennusmedioista ja -välineistä kuten CD- ja DVD-aihioista, ja teoriassa sillä korvataan tekijöille aiheutuvaa rahallista menetystä siitä, kun ihmiset kopioivat näillä/-e tuotteilla/-e tekijänoikeussuojattua materiaalia omaan käyttöönsä: siis esimerkiksi CD:n biisien kopioiminen omaan MP3-soittimeen on yksityistä kopiointia.

Nykyisellään maksu aiheuttaa kohtuuttomia lisäkustannuksia tallennusvälineiden hintoihin: käsittelin aihetta viimeksi helmikuussa kirjoituksessani Tämän takia tyhjät levyt maksavat niin h-sti. Lisäkustannukset aiheuttavat sen, ettei suomalaisilla toimijoilla ole käytännössä mahdollisuutta kilpailla ulkomaisten verkkokauppojen kanssa. Kuitenkin Leikolan mallissa asioita oltaisiin viemässä mielestäni entistä huonompaan suuntaan.

Kolmipistemallin ideana on, että nykyistä kovaa hyvitysmaksurasitusta tallennusmedioiden ja -välineiden osalta kevennetään merkittävästi ottamalla hyvitysmaksun alle muitakin tuotteita ja palveluita. Nämä on jaettu kolmeen osaan, josta mallin nimi siis tulee:

1. Laitteet ja tallennusalustat: Mallissa kulutuselektroniikkatuotteista valittaisiin sopivan kokoisia ryhmiä sen mukaan, millaista pottia halutaan tavoitella. Leikolan ehdotuksessa on laskettu nykyisten tallennustarvikkeiden lisäksi mukaan tietokoneet, kuten myös varauksin matkapuhelimet.
2. Pilvisisältö- ja tallennuspalvelut: Tähän osaan Leikola laskee TV-viihdepalvelut ja erilaiset pilvitallennuspalvelut, kuten Dropboxin ja Google Driven.
3. Kuluttajamaksulliset, DRM-suojaamattomat sisältöpalvelut: Leikola huvittavasti toteaa tämän osan palveluista:
   

   Periaatteessa rajaaminen on yksinkertaista: hyvitysmaksun piiriin – ja myös hyvitysmaksun saajiin kuuluvat kaikki sellaiset tuotteet ja palvelut, joissa käyttöehdot ja tekninen suojaus estävät tehokkaasti yksityisen kopioinnin ja joilla on markkinoilla todennettavissa oleva arvo kuluttajalle (maksullisuus).

   Hän kuitenkin, toivottavasti, tarkoittaa maksun piiriin kuuluvan ne tuotteet ja palvelut, joissa käyttöehdot tai tekninen suojaus eivät estä yksityistä kopiointia. Tähänhän voi sitten lukea kuuluvaksi melkein mitä tahansa.

Ymmärrän kyllä, että Leikola on halunnut ehdotuksessaan kehittää yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmää parempaan suuntaan, mutta tällaisenaan se on oikeastaan aika pelottava kaikkine keräysluokkineen. On myös totta, että hyvitysmaksu kaipaa kipeästi kehittämistä, ja lisäksi Elisa Viihteen kaltaisten palvelujen toimintaan olisi mukavaa saada selvyyttä hyvitysmaksuasian osalta.

Ei kuitenkaan voi olla hyväksi kuluttajalle, että hänen täytyisi maksaa entistä enemmän korvausta tyhjästä. En pysty tarjoamaan faktoja, mutta vahvalla mutu-tuntumalla väittäisin, että nykyisiin hyvitysmaksusummiin verrattuna yksityisestä kopioinnista aiheutuva todellinen haitta oikeuksienomistajille on hyttysen ininää.

Se taisi olla arkkipiispa Kari Mäkinen, joka vastikään sanoi mielestäni osuvasti kirkkoon kuulumattomien hautaamisen laskuttamiskeskusteluun liittyen jotakuinkin niin, että ihan kaikesta tässä elämässä ei tarvitse maksaa. Tämä Leikolan hyvitysmalli on siinä mielessä lähes päinvastainen, että kaikesta nimenomaan pitäisi maksaa (hyvitysmaksua). Juuri se on se syy, miksen pidä tästä mallista.

Yhdelle tai mielellään useammalle mietintämyssylle olisi siis vielä käyttöä, joten toivottavasti myös Arhinmäki tajuaa, ettei mallilla ole mielekästä
tulevaisuutta, vaan ennemminkin aloittaa puhtaalta pöydältä. ”Mielekästä”-sanan korostin siksi, että kun nyt kuitenkin puhutaan suomalaisesta lainsäädännöstä, erityisesti
immateriaalioikeus-sellaisesta, ne tyhmät ja suorastaan vaaralliset ideat
pääsevät harmillisen usein aina lakiin ja sovellukseen asti.
—
1) Kasettimaksu-nimitys on peräisin ajalta, jolloin kopiointi perustui pitkälti siihen, että nuoriso kopioi kasettimankoillaan C-kaseteille mielestään hyviä kappaleita radiosta. Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksuksi se muuttui jo hyvän aikaa sitten, mutta terminä se on turhan raskas. Jos puhun blogissani kasetti- tai hyvitysmaksusta, viittaan 99,999 prosentin todennäköisyydellä juuri yksityisen kopioinnin hyvitysmaksuun.