Kahdenkympin kone pian todellisuutta

Raspberry Pi -tietokoneet ovat pian täällä,
ja ne voivat muuttaa monia käsityksiä tieto-
koneesta. Kuvassa laitteen alphaversio Transfer
Summit 2011:ssä.
Kuva: Paul Downey, CC-BY-2.0 Generic
Iso­britannialainen Raspberry Pi -säätiö on jo hyvän aikaa valmis­tellut saman­nimistä ultra­edullista tieto­konetta, tähtäi­menään valmistaa 25 dollarin tieto­kone lapsille ohjel­moinnin opettelua varten. Säätiö tiedostaa kuitenkin, että tuohon hintaan laitteella on monia muitakin käyttö­tarkoituksia. Raspberry Pi -laitteen ensim­mäisen suku­polven laitteet ovat hiljal­leen siirty­mässä tuotantoon, ja sitä kautta tilat­tavaksi, ja tarkoi­tuksena on saada ensim­mäinen 10 tuhannen laitteen erä myyntiin vielä tämän vuoden aikana.


Tavalliseen työasemakoneeseen nähden ero on suuri: siinä missä tavallinen tietokone koostuu erillisistä toisiinsa yhdistetyistä komponenteista, Raspberry Pin ideana on yhdistää kaikki toiminnallisuus samalle mikropiirille – kyseessä on siis SoC[WP?] -tietokone. Etuna tällaisella syvällä integraatiolla on se, että laitteita voidaan valmistaa suurina määrinä hyvinkin edullisesti, ja suuret volyymit ovatkin varmasti säätiön tavoitteena.

Laitteen kaikki ominaisuudet[1][2] ovat tarkoin punnittuja: Broadcomin BCM2835-piirin ytimessä jyllää 700-megahertsinen ARM11-suoritin, ja RAM-muistia löytyy mallista riippuen 128 tai 256 megatavua. Yhdessä Broadcomin VideoCore IV GPU:n kanssa laite kykenee todistetusti pyörittämään FullHD-videota tai vaikkapa Quake 3:sta. Ulostuloina laitteessa on HDMI- ja komposiittiliitännät.

Raspberry Pi on ominaisuuksiltaan
suorastaan hämmästyttävä, ja onkin
mielenkiintoista nähdä, mihin kaik-
keen sitä tullaan käyttämään.
Kuva: Raspberry Pi logo/ Raspberry Pi
Foundation
.

Laitteessa ei ole minkäänlaista sisäänrakennettua levyä, vaan käyttöjärjestelmä ja tallennustila sijaitsee SD-, MMC- SDIO- tai muulla yhteensopivalla muistikortilla. Kun laitteessa on kuitenkin USB-portti, kalliimmassa B-mallissa kaksi, voidaan tallennustilaa laajentaa käytännössä rajattomasti. B-mallissa on myös 10/100Mbps LAN-portti, ja USB-väylän ja sopivan sovitinlaitteen avulla se on myös A-malliin asennettavissa, kuten myös esimerkiksi WLAN-sovitin.

Virrankäyttö laitteessa on hyvin vähäistä: A-mallilla vain 300 mA @ 5 V (=1 W), ja B-mallilla kytkettyjen USB-laitteiden kanssakin arviolta vain 700 mA @ 5 V (= 3,5 W). Virtansa laite ottaa microUSB-liittimestä, joten sitä voi käyttää vaikka uusilla kännykkälatureilla.

Laitteen hinta ei päätä huimaa: verkkosivun mukaan A-malli maksaisi 25 USD, ja B-malli kymmenen taalaa enemmän. Täkäläisittäin hinnat olisivat noin 18 ja 26 euroa, mutta voisin kuvitella, että Suomeen tullessaan hinta pompsahtaisi noin 15-20 eurolla.

Potentiaalisia käyttötarkoituksia keksin heti läjäpäin. Raspberry Pitä voisi käyttää esimerkiksi multimedia-asiakkaana: laite telkkarin taakse (tai telkkarin sisään – koko tuskin on rajoite), HDMI-johto kiinni ja verkkojaolta musiikit ja leffat pyörimään.

Varsinaisesti laite on kuitenkin tarkoitettu edulliseksi tavaksi tutustua tietokoneen sielunelämään, ja näin mahdollistaa esimerkiksi laitemodaus- tai ohjelmointiharrastus myös niille, joille tavalliset tietokoneet olisivat liian hintavia. Säätiö kuvailee projektin tarkoitusta seuraavasti:

We plan to develop, manufacture and distribute an ultra-low-cost computer, for use in teaching computer programming to children. We expect this computer to have many other applications both in the developed and the developing world.

Säätiön mukaan ensimmäinen 10 000 Raspberry Pin erä on suunnattu kehittäjille ja muille laitteen kokeilusta kiinnostuneille (ei siis niinkään esim. oppilaitoksille), ja laitteet tulevat myyntiin first-come-first-served -periaatteella sivustolle joulukuussa, ja on mahdollista että ne myydään pareittain: yksi ostajalle itselleen, ja yksi säätiön kautta lahjoitettavaksi:

— [W]e’re mulling the possibility of limiting sales to those who are prepared to donate the cost of a Raspberry Pi to the foundation at the same time as they buy one.

Kummin vain, pyrin itse olemaan tuossa ensimmäisten 10 tai 5 tuhannen joukossa, jotka pääsevät käpistelemään laitetta. Todennäköisyys sille, että Raspberry Pin ensimmäisestä erästä itselleni omani saisin, on häviävän pieni, mutta ainahan kannattaa yrittää.

Projektia kokonaisuutena tarkastellen se vaikuttaa erittäin rohkealta vedolta. Raspberry Pi -säätiöllä on tässä mielestäni täydet mahdollisuudet vaikuttaa siihen, millaisena lähitulevaisuudessa tietokoneet ja niiden kanssa työskentely tullaan kokemaan. Onkin jännittävä nähdä, mitä tulevaisuus tuo, ja minkälaisia laitteita ovat toisen ja kolmannen sukupolven vadelmapii[raka]t.

Oikeus määräsi Elisan estämään TPB:n, vaikkei kukaan voita mitään

TTVK sai käräjäoikeuden käskemään
Elisaa estämään TPB-sivuston. Mikä
operaattori on seuraavana TTVK:n
listalla?
Kuva: Kuvakaappaus/ elisa.fi
Esi­mer­kik­si IT-viikko uuti­soi tä­nään, että Inter­net-ope­raat­tori Eli­salle mät­käis­tiin Hel­sin­gin kärä­jä­oi­keuden ta­hol­ta kes­keyt­tä­mis­mää­räys kos­kien The Pi­rate Bay -tor­rent­si­vus­toa. Asian kä­sit­te­ly ei tul­lut kenel­lekään yllä­tyk­senä, joskin kärä­jä­oi­keu­den pää­tös vaa­tia Eli­saa estä­mään pääsy sivus­tolle on melko dra­maat­ti­nen rat­kai­su.


Elisa ruotii päätöksen teknistä toteutettavuutta kovin sanoin lehdistötiedotteessaan:

Elisan käsityksen mukaan väliaikaisen päätöksen sisältö on niin epäselvä, ettei suoraan sen perusteella voida ryhtyä toimenpiteisiin. Päätöksen mukaan Elisan on poistettava palvelimiltaan päätöksessä yksilöimättömät Pirate Bayn domain-nimet sekä estettävä liikenne päätöksessä yksilöimättömiin IP-numeroihin.

Voisi kuvitella, että jos Elisa joihinkin toimenpiteisiin ryhtyy, se muokkaisi tai poistaisi nimipalvelimiltaan The Pirate Bayn osoitteet, vaikkakin Elisan tiedotteesta saa sellaisen kuvan, että päätöksen mukaan liikenne pitäisi tosiaan kokonaan estää. Tällöin käytännössä vähintäänkin kaikki HTTP-liikenne pitäisi vetää Elisan välipalvelimien kautta, mikä on operaattorille sekä tyyristä että sen luottamusta käyttäjän silmissä nakertavaa touhua.

Kirjoitushetkellä Elisa ei ole estänyt sivustoa, ja Elisan nimipalvelin 193.229.0.40 palauttaa oikean IP-osoitteen (194.71.107.15). Toivoa sopii, että Elisalla riittää innostusta taistella vastaan myös hovioikeudessa, jossa asiaa seuraavaksi käsitellään. Seuraan tilannetta ja päivitän blogiani tarpeen vaatiessa.

Näkisin, että tällainen yhden sivuston estäminen ei estoa hakenutta TTVK:ta kiinnosta niinkään sen todellisen haitan takia, vaan siksi että se voisi tällä lailla luoda vakiintuneen ja tehokkaan järjestelmän oman agendansa ajamiseen oikeusteitse.

TTVK lähettääkin terveisensä muillekin operaattoreille omassa tiedotteessaan:

Pääkanteen lisäksi oikeudenhaltijat tulevat hakemaan nyt keskeyttämismääräyksiä Pirate Bayn osalta muitakin teleoperaattoreita koskien.

Verisuonien pullistumista aiheuttaa minussa myös se, että TTVK:n tiedotteessa ilmaistaan myös tyytymättömyys siihen, ettei Suomessa voikaan pakottaa operaattoreita estämään pääsy ”pahoille” sivustoille ilman kohdesivustoa vastaan nostettavaa kannetta. Olisiko maailma TTVK:n mielestä sitten parempi paikka, kun kaikki tarpeeksi vaikutusvaltaiset ja rahakkaat tahot voisivat ampua sivustoja alas sormia napsauttamalla?

Vaikka kyseessä onkin vasta käräjäoikeuden päätös, ja asian käsittely hovi- ja todennäköisesti myös korkeimmassa oikeudessa tulee viemään todennäköisesti vuosia, on se silti omiaan antamaan erittäin vaarallisen kuvan siitä, miten viestinviejiä hiljennetään.

TTVK koittaa saada yhtä operaattoria
estämään yhtä sivustoa. Operaattoreita
ja sivustoja on useita, eikä pahimmas-
sakaan tapauksessa lopputulos muuta
mitään. Pääkallolippu heiluu jatkossakin.

Kuva: The Pirate Bay -logo/ thepiratebay.org

Ottamatta kantaa itse The Pirate Bayn laillisuuteen tai laittomuuteen on joka tapauksessa väärin, että Internetin neutraaliuteen yritetään puuttua kovistelemalla operaattoreita. Jos TTVK kokee tarpeelliseksi purkaa harmistustaan The Pirate Baytä kohtaan, se voi nostaa – ja nostaakin – kanteen itse sivustoa vastaan. Operaattorien ydintehtävä kun ei ole kertoa sen asiakkaille, mikä on oikein ja väärin, eikä sellaista roolia saa niille pakottaa.

Internetin toiminnan vääristeleminen tällä tavalla, kun otetaan huomioon se että todelliset tulokset tulevat oikeudenomistajien kannalta olemaan korkeintaan symbolisia, on lapsellista ja naurettavaa. Vertauskuvallisesti voitaisiin sanoa, että kun minä varastan kaupasta TTVK:n puussa kasvaneen omenan, käy TTVK hakkaamassa kauppiaan ja vaatimassa että minua ei saa enää heidän kauppaansa päästää. Onko se sitten oikein?

Pahoittelen tässä herkässä mielentilassa tekemiäni tuskaisen pitkiä ja epäselviä virkkeitä. Syntaksivirheistä ja vääristä mielipiteistä saa jättää kommentteja.

Ubuntu 11.10: Liian rikki ollakseen hyvä

Oselotinpennut syntyvät Wikipedian
mukaan sokeina. Uusin Ubuntukin
tuntuu olevan vielä kovin kesken-
kasvuinen.

Kuva: US Fish & Wildlife Service,
Public Domain

Ca­no­ni­cal jul­kai­si hil­jat­tain Ubun­tun vii­den­nen­tois­ta jul­kai­su­ver­si­on, ver­si­on 11.10, jo­ka kan­taa lem­pi­ni­meä ”Oneiric Ocelot” (”Unen­kal­tai­nen ose­lot­ti”). Täl­lä ker­taa Uni­tyn ot­ta­mi­nen ei ole enää vaih­to­eh­to, vaan ole­tus­asen­nuk­sen jäl­keen is­tun­noik­si tar­joil­laan vain ”Ubun­tu” (Uni­ty Com­pi­zin kans­sa) ja ”Ubun­tu 2D” (Uni­ty il­man Com­pi­zia).


Itse en ole toistaiseksi juurikaan lämmennyt Unitylle, sillä olen niin tottunut omiin paneeleihini tietyissä paikoissa. Unity kun tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikkien elementtien sijoittelut on päätetty puolestani. Gnome3:n oman shellin, gnome-shellin, voi asentaa toki itse (Nattyssä tämä ei ollut mahdollista):

sudo apt-get install gnome-shell

Itselläni tosin Gnomen shell jäätyy heti kättelyssä, joten sitä en ole vielä toistaiseksi päässyt kokeilemaan. Kuitenkin Gnome-shellin asentamalla istuntoluetteloon ilmestyy myös perinteinen Gnome. Perinteisessäkään Gnomessa ei paneeleita voi muokata, joten Nattyn jäljiltä paneelit ja niiden sisältö on hujan hajan, eikä asialle voi mitään tehdä.

Mutta vielä Unitystä. ATi-näytönohjaimen ja DVI→VGA-sovittimen päässä olevan CRT-näytön toimimaan saaminen Compizin kanssa on varsinaista taistelua: Compiz kaatuilee useita kertoja päivässä ilman mitään ennakkovaroitusta. Kun näyttö ei voi kertoa sovittimen läpi omia resoluutioitaan, on joka kirjautumiskerralla jännitettävä, millaisen resoluution ruudulle saa.

Resoluutiota voi toki muokata asetuksista helposti, mutta ilmeisesti Gnome3:n kehittäjät ovat ajatelleet, ettei virkistystaajuus nykyään ole enää sellainen asia, jota käyttäjät haluaisivat muokata. Kuitenkin 60 hertsiä on melkoista painajaista kuvaputkinäytön kanssa, joten jollakin keinoin taajuus on ruuvattava ylöspäin. Itse käytän tähän XRandRia komentoriviltä:

xrandr –output CRT1 –mode 1152×864 –rate 75

Unityä voi käyttää myös ilman Compizia, ja tämä olisi muuten itselleni varsin sopiva järjestely, mutta jostain syystä Firefox ei suostu käynnistymään ilman Compizia ikkunointinaan. En tosin tiedä, onko vika 2D-ikkunointiohjelmassa (oletettavasti Metacity), vai Firefoxissa.

Unity on ihan hieno… tavallaan,
ja silloin kun sitä huvittaa toimia.
Kuva: Kuvakaappaus

Myös toinen painajainen itselleni oli se, että ulkoasu on päätetty lähestulkoon taustakuvaa vaille valmiiksi, eikä sitä voi juurikaan muokata oletussovelluksin. Ulkoasuasetuksista voi valita taustakuvan ja widgettien tyylin, ei muuta. Kun vielä kaikkialla käytetään mielestäni rumaa ja epäselvää Ubuntu-fonttia, alkaa uusi Ubuntu todella käydä silmien ja hermojen päälle.

Onneksi ulkoasua voi muokata vapaammin asentamalla Gnome Tweak Toolin:

sudo apt-get install gnome-tweak-tool

Toinen hyvä muokkaustyökalu on Compiz Config Settings Manager eli CCSM:

sudo apt-get install compizconfig-settings-manager

CCSM:llä voi muuttaa Compizin asetuksia laajemminkin, mutta sen Työpöytä-kategoriasta löytyvä Ubuntu Unity Plugin tarjoaa monia valintoja juuri Unityn muokkaamiseen: sitä kautta voi muuttaa esimerkiksi Unity-valikon läpinäkyvyyttä sekä erilaisia näppäinyhdistelmiä.

Kokonaisuutena tarkastellen Unity, Gnome3 ja Compiz vaikuttaa melko raakileelta, korkeintaan beta-tasoiselta. Vaikka säädettävien asetusten puutteeseen tottuu, pidän silti jatkuvaa eri komponenttien kaatuilua ja jäätymistä merkkinä siitä, että Oneiric on liian kesken työpöytäkäyttöön tällaisenaan.

Lopuksi vielä muutama muu omassa käytössä ilmi käynyt ongelma, ja kuinka ratkaisin ne:

1. Väärä ulkoasu tai näppäinasettelu
Tapa gnome-settings-daemon, ja toivo että sen uudelleenkäynnistyessä asetukset latautuisivat oikein (väliviiva tulee ”+”-näppäimestä tai numpadin miinuksesta):

killall gnome-settings-daemon

2. Ikkunakehykset puuttuvat
Compiz on kaatunut, TTY:ssä (Ctrl+Alt+F1) kirjautumisen jälkeen:

killall -SIGKILL compiz
export DISPLAY=:0
metacity –replace

Sitten takaisin työpöydälle (Alt+F7 tai Alt+F8, vaihtelee), terminaali auki ja

compiz –replace

3. Unity puuttuu
Jos Compiz näyttää olevan hengissä, on Unityn Compiz-liitännäinen jäänyt latautumatta. CCSM auki ja täppi takaisin Ubuntu Unity Pluginiin.

4. Kello puuttuu reunasta
Järjestelmäasetukset auki, Järjestelmä » Aika ja päiväys. Välilehdeltä Kello täppi ruutuun Näytä kello paneelissa.

5. Työpöydän kuvakkeet puuttuvat
Nautilus ei ole käynnissä. Valitse Kotikansio -kuvake tai selaa tiedostoja muuten. Tarvittaessa Nautiluksen voi käynnistää myös päätteessä:

nautilus

6. Käyttäjä väsyy kaikkeen kikkailuun voidakseen käyttää konettaan
Työpöytävaihtoehtoja on useita, esimerkiksi kevyttyöpöytäympäristö LXDE:

sudo apt-get install lubuntu-desktop

Neljä riskiä vapaudelle

George Orwellin kirja Vuonna 1984 on tänään
ajankohtaisempi kuin koskaan.
Kuva: Tuntematon ajattelija
Haluan esit­tää muu­ta­man huoles­tut­tavan esi­merkin siitä, miten yksi­tyi­syy­teemme puutu­taan tai halutaan puuttua. Vastaa­van­laisia suunni­telmia on toki muitakin, mutta nämä nousivat itsel­leni – median avus­tuk­sella tai ilman – mieleen ensim­mäisenä. Komment­teihin voi jättää omia huolen­aiheitaan.

Sormenjälkirekisteri

Suomalaisen passin biotunnistee-
seen kuuluu myös asianomaisen
sormenjäljet, jotka tallennetaan
rekisteriin.
Kuva: Noble. Public Domain

Jos haluaisin matkustaa Schengen-maiden ulkopuolelle, pitäisi minun hankkia passi. Mutta nykyään myönnettävä ”biopassi?” ei oikeastaan houkuttele. Sen sijaan, että kitisisin RFID-sirun tietoturvasta, huolettaa itseäni enemmänkin passin myöntämiseen vaadittu sormenjälkien tallentaminen tietokantaan.

Kun sormenjälkirekisteriä otettiin käyttöön vuonna 2009, olivat poliitikot ja muut virkaapitävät kilvan julistamassa kansalle, että tämä kaikki on vain heidän edukseen, eikä tietoja käytetä heitä vastaan. Nyt, vuonna 2011, kuitenkin eduskunnassa mietitään, tulisiko poliisin sittenkin päästä käsiksi rekisteriin vakavien rikosten tutkinnassa.

Lapsipornofiltteri

Vuonna 2007 tuli voimaan Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista, ja Internet-operaattorit alkoivat asentaa omia DNS-suodattimiaan vuotta myöhemmin. Asiasta pidettiin mekkalaa, eikä vähiten suomalaisen lapsiporno.info -sivun jouduttua ilman pätevää syytä estolistalle.

Jo tuolloin valveutuneet kansalaiset huolestuivat sensuuriteknologian käytöstä muihinkin tarkoituksiin, vaikka heille vakuuteltiinkin muuta. Aika ajoin maamme päättäjät keksivät, miten kansan oloja voitaisiin entisestään parantaa laajentamalla estolista koskemaan milloin vihapuheita, milloin nettipokeria. Viimeksi asia nousi tapetille sisäasiainministeri Päivi Räsäsen tutustuttua Iltalehden uutiseen Onion-verkossa sijaitsevasta Thorlaudasta, ja keksittyään että lainsäädäntöä täytyy muuttaa1.

Haittaohjelmat ja tietotekninen vakoilu

Saksassa poliisit jo tunkeu-
tuvat troijalaisineen koneel-
le. Koska Suomessa?
Kuva: Openclipart

Kirjoitin keväällä, että Suomessa on kaavailtu poliisille mahdollisuutta murtautua tietokoneelle rikoksenselvittelyä varten. Saksassa tällainen toiminta on jo käynnissä, ja saksalainen Deutsche Welle kertoi verkkosivuillaan, että joissakin Saksan osavaltioissa poliisi on käyttänyt hakkeriryhmän esille nostamaa haittaohjelmaa, ”Bundestrojania” (”Valtiontroijalainen”), jolla voidaan vakoilla käyttäjää laajemminkin kuin mitä laissa on esitetty. Poliisit ovat kuitenkin kiistäneet käyttävänsä troijalaista lain vastaisesti.

Autojen sijainnin seuraaminen tiemaksun määrittelemiseksi

Autonavigaattori on hyvä
apuväline perille löytämiseen,
mutta täytyykö Isoveljenkin
tietää, minne menet?
Kuva: Openclipart

Silloin tällöin uutisiin nousee jonkun Tärkeän Ihmisen/Ryhmittymän ehdotus siitä, että autoveron sijaan/rinnalle pitäisi kehitellä sijaintiin ja ajankohtaan perustuva tie- tai ruuhkamaksu. Viimeksi tällaista julkisesti esitti liikenneministeri Merja Kyllönen.

Pääpiirteittäin idea on se, että satelliittipaikannuksen ja kaikkiin autoihin pakolla asennettavan laitteen avulla määriteltäisiin auton sijainti, ja sitten laskutettaisiin taajamissa ruuhka-aikaan ajelevia ihmisiä. ”Mut hei eiks olis hyvä idea, et valvottais nopeuksia samalla?” ja niin edelleen.

Mitä yritän sanoa

Nostin tässä esille neljä enemmän tai vähemmän ajankohtaista poimintaa siitä, miten aluksi luodaan lainsäädäntö, joka mahdollistaa yksilönvapauden ja -yksityisyyden valvomisen tai rajoittamisen teknisesti niin, että se vaikuttaa joko moraalisesti oikealta/neutraalilta, tai vaikuttaa vain marginaaliseen ryhmään. Tällä tavoin pyritään minimalisoimaan kohu, vaikkakin Suomessa erinäiset ryhmät ovat onneksi kiitettävän valveutuneita.

Sitten kun laki on saatu läpi ja käytäntöön, alkaa luodulle tekniikalle löytyä muitakin käyttötarkoituksia. Lakia rukataan koskemaan vähän sitä sun tätä, ja ultimaattisena tavoitteena rakkaassa isänmaassamme ei tapahdu enää lainkaan rikoksia.

Mutta eikö se ole hyvä että valvotaan? Vai oletko sä joku rikollinen? Kuka meistä ei ole rikkonut lakia ja päässyt kuin koira veräjästä, kun mitään järjestelmällistä valvontamekanismia ei ole? Ihan oikeasti. Minä ainakin olen rikollinen.

Ei myöskään ole minkäänlaista tapaa ennustaa, mikä tulevaisuudessa mahdollisesti muuttuu rikolliseksi, ja minkä selvittelyyn sitten käytetään sekalaisin perusteluin luotuja valvontajärjestelmiä. Tänäkin päivänä on maita, joissa vääristä mielipiteistä päätyy hirteen roikkumaan.

En halua, että minun jokaista askeltani ja näppäimenpainallustani valvotaan yleisen edun – tai minkään muunkaan – nimissä, ja siksi vastustankin jyrkästi kaikkia yksityisyyteen edes teoreettisesti puuttuvia rajoituksia.

1) En ole varma, mitä kaikkea Räsänen on tarkkaan ottaen asiaan lausunut, mutta Piraattipuolueen kannanotosta voinee vetää jotain johtopäätöksiä.

Rautateilläkin asiakkaan (ja VR:n) kannattaa osata joustaa

VR:n ja asiakkaan välisessä
riidassa konduktöörikään ei
säästy. (Kuva ei liity)

Kuva: Konduktööri ja myyntilaite,
Leif Rosnell/ VR Group

Helsingin Sanomien päätoimittaja Riikka Venäläinen kirjoittaa oman lehtensä verkkosivuilla kolumnissa Rautateillä asiakas ei ole ykkönen siitä, kuinka hän1 sai mielestään asiatonta palvelua VR:ltä.

Kirjoitus on – sikäli mikäli se on edes lähelläkään totuutta – mielestäni hieno esimerkki suomalaisesta asiakas- ja myyjäkulttuurista: omista, vaikka miten vailla järkeä tai perustelua olevista, mielipiteistä pidetään uppiniskaisesti kiinni, eikä asiasta voida neuvotella millään tasolla2. Lopulta molemmat osapuolet osoittavat toisiaan sormella, ja sanovat että ”toi alotti!”.

Varoituksen sana: vaikka kirjoitus liippaakin paikka paikoin tietotekniikkaa, on siinä paljon muutakin. See for yourself.

Pääpiirteissään tarina kulkee näin3:

  1. Asiakas päättää olla ostamatta lippua lippuautomaatista, perustellen valintaa itselleen VR:n järjestelmäuudistuksella, joka poisti lippuautomaatit käytöstä. Sen sijaan asiakas kääntyy lipunmyyntipistevirkailijan puoleen.
  2. Virkailija myy lipun, asiakas maksaa kortilla. Korttimaksun valmistuttua tietojärjestelmä lakkaa toimimasta. Asiakas ei ehdi saada lippua.
  3. Asiakas tiedustelee, voisiko saada käsinkirjoitetun lipun tai mennä junaan ilman lippua. Asiaa selvittelee niin virkailija kuin hänen esimiehensä. Lopputulos: ”et voi, et voi”.
  4. Asiakas inttää ja yrittää saada tahtoaan läpi. Lopulta, välttääkseen myöhästymisen. asiakas nousee junaan ilman lippua.
  5. Asiakas selittää konduktöörille tilanteen, konduktööri tarjoutuu myymään asiakkaalle lipun. Asiakas ei suostu ostamaan lippua uudelleen. Konduktööri ilmoittaa, että asiakkaan tulee poistua junasta seuraavalla asemalla, koska asiakkaalla ei ole matkaan oikeuttavaa lippua.
  6. Konduktööri kehottaa asiakasta poistumaan junasta. Kehotuksensa tehostamiseksi konduktööri alkaa kuljettaa asiakkaan matkalaukkua pois. Asiakas suivaantuu hänen tavaroihinsa koskemisesta, ja vaatii että asia selvitetään saman tien. Konduktööri ei ole yhteistyöhaluinen, ja vie laukun asiakkaan näköpiirin ulkopuolelle.
  7. Asiakas hätääntyy laukkunsa kohtalosta, ei edelleenkään poistu junasta, ja matka jatkuu seuraavalle asemalle.
  8. Seuraavalla asemalla poliisi saapuu asiakkaan luo. Asiakas kuvailee tapahtumasarjaa, etsii laukkunsa ja poistuu junasta. Asiakas pyytää niinikään asemalle jääneitä poliiseja kuin konduktööriä tekemään jotain asian selvittämiseksi. Poliiseilla tai konduktöörillä ei ole mielenkiintoa asian selvittämiseen. Konduktööri uhkailee asiakasta asiakkaan aiheuttaman  konduktöörin mahdollisen seuraavasta junasta myöhästymisen aiheuttamilla kustannuksilla.
  9. Asiakas soittaa VR:n toimitusjohtajalle. Johtajan sihteeri ilmoittaa, että johtajalla on parempaa tekemistä, mutta lupaa jonkun soittavan takaisin.
  10. VR:ltä soitetaan takaisin, ja asiakkaalle toimitetaan uusi lippu määräpaikkaan. Asiakas on saapuessaan perille kuitenkin myöhässä.
  11. Seuraavana päivänä asiakas saa VR:ltä puhelimitse vastauksena tiedusteluihinsa, että heidän mielestään asia on loppuunkäsitelty, ja että konduktöörin toiminta oli oikeaa.
  12. Asiakas kirjoittaa kiukuspäissään vihaisen kolumnin oman lehtensä verkkosivuille. Motiivia tähän voi jokainen itse arvailla.
Junalla matkustaessakin voi
tulla mutkia matkaan. Niistä
voi kuitenkin selvitä jos suos-
tuu hiukan joustamaan.

Kuva: Openclipart

Kolumnista herää itselleni enemmän kysymyksiä kuin muita ajatuksia. Suorastaan käsittämätöntä, miksei kumpikaan osapuoli halunnut taipua toisen pienimpäänkään vaatimukseen. Ihmeteltävää riittää niin paljon molemmissa osapuolissa koko jupakan matkalla, että onkin syytä käydä ne kaikessa rauhassa läpi. Numerointi on sama kuin edellä.

  1. Miksei asiakas voinut ostaa lippua automaatista, kun ne kerran toimivat kunnolla? Toki tässäkin vika olisi voinut viedä rahat, mutta todennäköisesti asiakas olisi kuitenkin säästänyt näin aikaa ja ehkä saanut asian selvitettyä jo ennen junan lähtöä.
  2. Miten on mahdollista, että järjestelmä vain lakkaa toimimasta, vaikka asiakas on maksanut? Miksei tätä tapahtumaa voida varmistaa ja lippua tulostaa jälkikäteen saman tien? Kuka tämän järjestelmän oikein on toteuttanut? Oikeastaan uskoisin, että asiakas ei tässä hötäkässä rahaa menettänyt, vaan veloitus peruutettiin ja rahat palautettiin järjestelmän havaitessa poikkeaman. Jos näin ei käynyt, on järjestelmä oikeasti toimintakelvoton.
  3. Miksei asiakkaalle voida tehdä käsin lippua? Jos taustapalvelimet lakkaavat toimimasta, lopettaako VR toimintansa siksi aikaa? Toisaalta, miten asiakas kuvittelee konduktöörin tietävän, onko matkustaja yrittänyt ostaa lipun, jos asiakas nousee ilman mitään todisteita junaan?
  4. Miksei asiakas voinut käyttää vähää aikaansa ostaakseen uuden lipun? En tiedä, kauanko tähän neuvotteluun kului aikaa, mutta voisin kuvitella että asiakkaalle oltaisiin tässä ajassa ehditty tehdä uusi lippu tai edes joku dokumentti. Miksei jo tässä vaiheessa asiasta tehty VR:lle jonkinlaista ”tikettiä” ja asian selvittelyä aloitettu? Lopputuloksena asiakas oli tyytymätön ja liputon, VR (ainakin hetkellisesti) yhden matkalipun euromäärän verran rikkaampi.
  5. Kuten edellä ihmettelin, miten asiakas ajatteli todistaa olevansa oikeassa ilman lippua? Ei konduktööri voi jokaisen liputtoman matkustajan kohdalla olettaa, että ”joo toi tarina on ihan totta, antaa sen ny mennä ilmaseks”. Miksei asiakas voinut taipua ostamaan lippua konduktööriltä, ja sitten hoitaa korvausasiat myöhemmin ajan kanssa? Ei kai ”keski-ikäisen tutkijan” taloutta kaada ostaa toista reilun viidenkympin4 lippua, varsinkin kun tämän menetetyn rahan saisi todennäköisesti myöhemmin takaisin?
  6. Miksi konduktööri loukkaa asiakkaan omaisuuden koskemattomuutta antamatta mitään järkevää selitystä siitä, mitä ja miksi on oikeastaan tekemässä? Toisaalta, miksei asiakas voi toimia konduktöörin määräyksen mukaan ja poistua junasta? Ehkä tässä vaiheessa tapaus on jo kasvanut niin eeppisiin mittasuhteisiin, että asiakas kokee tilanteen olevan taistele-tai-pakene-tyylinen ja ryhtyy kaikin rationaalisin ja irrationaalisin keinoin puolustamaan itseään ja vakaumustaan. Myös konduktöörin asiakaspalveluhenkisyys tulee kyseenalaiseksi: missä herrasmiesmäinen5 kohteliaisuus? Asiakasta voi kohdella asiallisesti, mutta päättäväisesti samaan aikaan. Konduktöörillä ei ehkä ole siinä hetkessä mahdollisuuksia selvittää tilannetta, mutta tämä pitää kertoa myös asiakkaalle ja kertoa, miksi asiakkaan tulee toimia tietyllä tapaa. Nyt tilanne alkoi mennä uhkaavasti henkilökohtaiselle tasolle, molempien riitapukarien toimesta.
  7. Tähän kohtaan liittyen minulla ei ole edellinen kohta huomioonottaen mitään lisättävää.
  8. Asiakas on ymmärrettävästi aiheuttanut poliisille työtä omalla jääräpäisellä toiminnallaan, eikä VR:n ja asiakkaan välinen riidan ratkaisu kuulu poliisimiehille millään tapaa. Konduktööri eittämättä käyttäytyi tilanteessa sopimattomasti, johtuen asiakkaan aiheuttamasta turhautumisesta ja stressistä. En väitä mitään, mutta voisin kuvitella, ettei asiakkaankaan konduktöörille suomat sanat olleet tässä vaiheessa enää aivan kohteliaimmasta päästä. Kuitenkin asiakaspalvelijana konduktöörin pitäisi kohdella asiakkaita tilanteessa kuin tilanteessa kohteliaasti ja huomaavaisesti, ja tässä on tapahtunut ylilyönti.
  9. Miksi asiakas soittaa VR:n toimitusjohtajalle, eikä lähde selvittämään asiaa niinkuin kaikki muutkin, asiakaspalvelun kautta? Kuvitteliko asiakas, että hänen sosiaalinen statuksensa asettaisi hänet johonkin erityisasemaan (vaikka näin olisikin)?
  10. VR tuskin sai tässä ajassa asiaa täysin selvitettyä, mutta päätti hyvän tahdon eleenä tarjota matkalipun asiakkaalle. Toiminta oli mielestäni aivan oikea, ja onkin ihmeellistä että asiakas suhtautui siihen kuin suurenakin loukkauksena.
  11. Ihmetyttää, miten VR voi pitää konduktöörin toimintaa oikeana, vaikka kirjoituksen mukaan konduktööri ei toiminut erityisen kohteliaasti tai asiakaspalveluhenkisesti. Tämä taas voi selittyä osin sillä, että kolumni kertoo vain kolikon toisen puolen. Kolumnista saa sellaisenkin kuvan, että VR ei vastannut kaikkiin asiakkaan huolenaiheisiin, jolloin asian julistamista loppuunkäsittelyksi on lähinnä asiakkaan loukkaamista.
  12. Tavallisesti tällaisissa tilanteissa asiakas nielee kiukkunsa tai ”pahimmassakin” tapauksessa kirjoittaa kirjoituksen, jota enemmän tai vähemmän lyhennellään, paikallislehden lukijapalstalle. Asiakas päätti kuitenkin käyttää hyväkseen asemaansa lehden päätoimittajana, ja käyttää virtuaalisia palstamillimetrejä oman turhautumisensa purkuun.
On totta, että VR:n toiminnassa oli tässä tapauksessa paljon puutteita, mutta näkisin että niin oli myös asiakkaassa. Syylliseksi haluan osoittaa siten molemmat osapuolet. Jos jompikumpi osapuoli olisi edes jossain vaiheessa suostunut hieman joustamaan omissa valinnoissaan, oltaisiin jupakalta vältytty ainakin osittain – ellei täysin.
Venäläisen tarkoituksena on varmasti herättää ajatuksia ihmisissä, mutta tällä kertaa ainakin minulle kirjoitus kuulostaa lähinnä keski-ikäisen tutkijan kitinältä siitä, miten häntä on kaltoinkohdeltu.

    DISCLAIMER: Haluan kuitenkin korostaa vielä kerran, että en ollut tilannetta paikalla näkemässä, eikä minulla ole kolumnin ulkopuolista tietoa asiasta. En myöskään osaa arvioida kolumnin ja todellisuuden poikkeavuutta millään tapaa. Ja kuten alussa mainitsin, vaikka oletankin että päätoimittaja Venäläinen kirjottaa omasta kokemuksestaan, on mahdollista että näin ei ole.

    1) Koska kolumnissa mainitut tuntomerkit tuntuvat täsmäävän, oletan että Venäläinen kirjoitti omasta kokemuksestaan. Voin olla väärässäkin.
    2) Valitettavasti joskus asiansa ilmaisemiseen tarvitsee suomessa järjettömän pitkiä virkkeitä. Tämä olkoon esimerkkinä siitä.
    3) Koska en ollut todistamassa tapausta, vedän rohkeasti toimittajan kirjoituksista omia johtopäätöksiäni. Todellisuus ja tämä kuvailu todennäköisesti poikkeaa radikaalisti. Selvennykset silminnäkijöiltä ja asianomaisilta totuttuun tapaan kommentteihin.
    4) Aikuinen, Helsinki-Jyväskylä, Pendolino, 2. lk, 54,12 € verkkosivuilta ostettuna.
    5) En tiedä, oliko kyseinen konduktööri mies vai nainen, mutta mielestäni herrasmiesmäisesti voi käyttäytyä sukupuolesta riippumatta.