Avainsana: koskemattomuus

OKM ha­lu­ai­si opet­ta­jil­le oi­keu­den tar­kis­taa pe­rus­kou­lu­op­pi­laan vaat­teet ja re­put se­kä ta­ka­va­ri­koi­da häi­rit­se­vät tai vaa­ral­li­set esi­neet. Mut­ta mi­ten huo­leh­di­taan kou­lu­lai­sen oi­keuk­sis­ta ja yk­si­tyi­syy­des­tä? Kuva: bnilsen: open backpack. c ba 2.0

Opetus- ja kulttuuriministeriö opetusministeri Jukka Gustafssonin johdolla esittää opetukseen liittyvän lainsäädännön muuttamista, ja OKM:n tiedotteen perusteella valtaosa muutoksista vaikuttaa ihan järkeenkäyviltä:

Perus­opetus­laissa säädet­täisiin kasvatus­keskustelusta, joka olisi uusi kasvatuk­sellinen keino
puuttua ja ennalta­ehkäistä oppilaan häiritsevää tai epä­asiallista käyttäy­tymistä. Jälki-istuntoon
liittyvää säätelyä tarken­nettaisiin siten, että mm. kirjallisten ja suullisten tehtävien ja
harjoitusten teettäminen oppilailla tulisi mahdolliseksi.
[–]
Oppilaiden ja opiskelijoiden osallisuuden lisäämiseksi ja heidän vaikutus­mahdolli­suuksiensa
parantamiseksi ehdotetaan, että jokaisessa perus­koulussa tulisi olla oppilas­kunta. Tämän lisäksi
oppilaiden ja opiskeli­joiden oikeutta sekä samalla opetuksen ja koulutuksen järjestäjien
velvollisuutta kehittää osallisuutta vahvistet­taisiin nykyisestä.
[–]
Opetuksen järjestäjä velvoitettaisiin järjestämään mm. mahdollisuuksia osallistua
opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien sekä koulun tai oppilaitoksen
järjestyssäännön valmisteluun.
[–]
Perusopetuslakia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että sairaalan sijaintikunnan velvollisuus
järjestää opetusta kattaisi aina sairaalassa potilaana olevan oppilaan opetuksen siinä määrin kuin
hänen terveydentilansa sallii.

Kuten sanoin, nämä ovat ihan järkeviä ja ilmeisesti paljon kaivattujakin muutoksia. Näiden lisäksi ehdotuksessa on kuitenkin eräs − mediahuomionkin varastanut − kohta.

[– O]pettajille ja rehtorille säädettäisiin toimivaltuudet takavarikoida
häirintään käytettäviä tai vaarallisia esineitä ja aineita, sekä tietyin edellytyksin tarkastaa
oppilaan tai opiskelijan tavarat ja päällisin puolin vaatetuksen tällaisten esineiden tai aineiden
löytämiseksi.

Ymmärrän kyllä, että jos opettajien oikeus ottaa haltuunsa esimerkiksi puukot ja muut vaaralliset tavarat on tervetullut uudistus. Samoin opetuksen häiritseminen kännykän räpläämisellä on varmasti ikävää. Mutta mutta…

Kun mennään sörkkimään vajaavaltaisen1 oikeuksia, täytyy muutosten olla hyvin perusteltuja ja välttämättömiä, sillä tällaisilla henkilöillä ei välttämättä ole samanlaisia mahdollisuuksia tai ymmärrystä itsensä ja omien oikeuksiensa suojelemiseen – lapsi tai nuori, joka näkee opettajan auktoriteettina, saattaa mukisematta hyväksyä myös väärinkäytökset. En sano, että suomalaiset opettajat olisivat lähtökohtaisesti läpimätiä hyväksikäyttäjiä2, mutta ”inhimillinen tekijä” kannattaa kuitenkin pitää mielessä.

Asiaa ei millää tapaa helpota se, että kyseessä on niinkin fundamentaalisen oikeuden kuin koskemattomuuden rajoittaminen. Vaikka ”[t]arkastamisessa ja poisottamisessa olisi
noudatettava hienotunteisuutta ja kunnioitettava henkilökohtaista koskemattomuutta ja
yksityisyyttä”, on väärinkäytösten mahdollisuus ilmeinen: Opettaja saattaa esimerkiksi rankaista oppilasta viemällä tämän kännykän tai muun henkilökohtaisen välineen − jopa repusta tai taskusta! Jos oppilas ei uskalla ”tehdä asiasta numeroa”, saattaa tällainen omintakeinen rangaistuskeino yleistyä ja levitä. Mainitsemani skenaario on vain eräs vaihtoehto: jokainen voi itse keksiä lisää variaatioita.

Kun kuitenkin opettajat tarvitsevat lisää puuttumiskeinoja, ei tätä takavarikko-oikeutta kannata lähteä täysin kuoppaamaankaan. Kaksi tarkennusta on kuitenkin tarpeen:

1. Ne tilanteet, joissa tarkastus- ja poisotto-oikeuksia voidaan käyttää, tulee määritellä tarkasti. Ei välttämättä täysin konkreettisella tasolla, jotta tarvittava pelivara taataan, mutta kuitenkin niin tarkasti, ettei väärinkäytöksiä voi käytännössä tapahtua.
2. Väärinkäytöksien estämiseksi pitää ehdottomasti opettajan laatia jokaisesta ”takavarikosta” ja ”tarkistuksesta” kirjallinen selitys, joka sitten annetaan tiedoksi niin oppilaalle itselleen, kotiin, kuin koulun johtoonkin. Oppilaat pitää toki opettaa myös vaatimaan nämä selitykset. Lisäksi jonkinlainen valituspolku tulee oppilaan oikeusturvan toteutumiseksi määritellä ja kertoa.

Uskoisin, että kun kynnys tällaisten, oppilaan koskemattomuuden ja yksityisyyden suojaa rajoittavien, oikeuksien käytölle asetetaan tarpeeksi korkeaksi, ei niitä juurikaan väärinkäytetä.

Toisaalta uhkana on, etteivät opettajat uskalla oikeuksiaan hyödyntää silloinkaan, kun se olisi tarpeen. Myös tämän takia on tärkeää, että uusien oikeuksien käytölle on selvät ja konkreettiset ohjeet. Näiden ohjeiden määrittelyssä avoin kommunikaatio opetuslaitosten sisällä ja niiden välillä on välttämätöntä.

Koululaisen oikeuksiin pitää kajota äärimmäisellä varovaisuudella. Kun se nyt kuulemma3 on tarpeen, on tärkeää huolehtia kaikenlaisten väärinkäytösten ehkäisystä. Oppimis- ja opetusrauha pitää toki taata, mutta ei millä hinnalla tahansa.

Ennakoiva vastamussutus: Itselläni ei ole lapsia, eikä toivottavasti hetkeen olekaan, joten joku voisi väittää minun olevan epäpätevä sanomaan yhtään mitään. Hämärien muistikuvien perusteella epäilen joskus kuitenkin olleeni hieman nuorempi, joten ihan tuulesta temmattuja ajatukseni eivät ole. Lisäksi on ikävää, että niin monet näyttävän kannattavan ideaa siksi, että ehdotuksen tasolla se vaikuttaa hyvältä, eikä nähdä riskejä käytännön toteutuksessa. Jos silti olet eri (tai samaakin) mieltä, kerro kommenteissa.
—
1) Tässä tapauksessa vajaavaltaisuus johtuu alaikäisyydestä.
2) Selvennykseksi: Kyseisen tilanteen hyväksikäyttäjiä.