Repputarkastus, kännykkä­taka­varikko ja koululaisen oikeudet

OKM ha­lu­ai­si opet­ta­jil­le oi­keu­den tar­kis­taa pe­rus­kou­lu­op­pi­laan vaat­teet ja re­put se­kä ta­ka­va­ri­koi­da häi­rit­se­vät tai vaa­ral­li­set esi­neet. Mut­ta mi­ten huo­leh­di­taan kou­lu­lai­sen oi­keuk­sis­ta ja yk­si­tyi­syy­des­tä?
Kuva: bnilsen: open backpack. c ba 2.0

Opetus- ja kulttuuriministeriö opetusministeri Jukka Gustafssonin johdolla esittää opetukseen liittyvän lainsäädännön muuttamista, ja OKM:n tiedotteen perusteella valtaosa muutoksista vaikuttaa ihan järkeenkäyviltä:

Perus­opetus­laissa säädet­täisiin kasvatus­keskustelusta, joka olisi uusi kasvatuk­sellinen keino
puuttua ja ennalta­ehkäistä oppilaan häiritsevää tai epä­asiallista käyttäy­tymistä. Jälki-istuntoon
liittyvää säätelyä tarken­nettaisiin siten, että mm. kirjallisten ja suullisten tehtävien ja
harjoitusten teettäminen oppilailla tulisi mahdolliseksi.
[–]
Oppilaiden ja opiskelijoiden osallisuuden lisäämiseksi ja heidän vaikutus­mahdolli­suuksiensa
parantamiseksi ehdotetaan, että jokaisessa perus­koulussa tulisi olla oppilas­kunta. Tämän lisäksi
oppilaiden ja opiskeli­joiden oikeutta sekä samalla opetuksen ja koulutuksen järjestäjien
velvollisuutta kehittää osallisuutta vahvistet­taisiin nykyisestä.
[–]
Opetuksen järjestäjä velvoitettaisiin järjestämään mm. mahdollisuuksia osallistua
opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien sekä koulun tai oppilaitoksen
järjestyssäännön valmisteluun.
[–]
Perusopetuslakia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että sairaalan sijaintikunnan velvollisuus
järjestää opetusta kattaisi aina sairaalassa potilaana olevan oppilaan opetuksen siinä määrin kuin
hänen terveydentilansa sallii.

Kuten sanoin, nämä ovat ihan järkeviä ja ilmeisesti paljon kaivattujakin muutoksia. Näiden lisäksi ehdotuksessa on kuitenkin eräs − mediahuomionkin varastanut − kohta.

[– O]pettajille ja rehtorille säädettäisiin toimivaltuudet takavarikoida
häirintään käytettäviä tai vaarallisia esineitä ja aineita, sekä tietyin edellytyksin tarkastaa
oppilaan tai opiskelijan tavarat ja päällisin puolin vaatetuksen tällaisten esineiden tai aineiden
löytämiseksi.

Ymmärrän kyllä, että jos opettajien oikeus ottaa haltuunsa esimerkiksi puukot ja muut vaaralliset tavarat on tervetullut uudistus. Samoin opetuksen häiritseminen kännykän räpläämisellä on varmasti ikävää. Mutta mutta…

Kun mennään sörkkimään vajaavaltaisen1 oikeuksia, täytyy muutosten olla hyvin perusteltuja ja välttämättömiä, sillä tällaisilla henkilöillä ei välttämättä ole samanlaisia mahdollisuuksia tai ymmärrystä itsensä ja omien oikeuksiensa suojelemiseen – lapsi tai nuori, joka näkee opettajan auktoriteettina, saattaa mukisematta hyväksyä myös väärinkäytökset. En sano, että suomalaiset opettajat olisivat lähtökohtaisesti läpimätiä hyväksikäyttäjiä2, mutta ”inhimillinen tekijä” kannattaa kuitenkin pitää mielessä.

Asiaa ei millää tapaa helpota se, että kyseessä on niinkin fundamentaalisen oikeuden kuin koskemattomuuden rajoittaminen. Vaikka ”[t]arkastamisessa ja poisottamisessa olisi
noudatettava hienotunteisuutta ja kunnioitettava henkilökohtaista koskemattomuutta ja
yksityisyyttä”, on väärinkäytösten mahdollisuus ilmeinen: Opettaja saattaa esimerkiksi rankaista oppilasta viemällä tämän kännykän tai muun henkilökohtaisen välineen − jopa repusta tai taskusta! Jos oppilas ei uskalla ”tehdä asiasta numeroa”, saattaa tällainen omintakeinen rangaistuskeino yleistyä ja levitä. Mainitsemani skenaario on vain eräs vaihtoehto: jokainen voi itse keksiä lisää variaatioita.

Kun kuitenkin opettajat tarvitsevat lisää puuttumiskeinoja, ei tätä takavarikko-oikeutta kannata lähteä täysin kuoppaamaankaan. Kaksi tarkennusta on kuitenkin tarpeen:

  1. Ne tilanteet, joissa tarkastus- ja poisotto-oikeuksia voidaan käyttää, tulee määritellä tarkasti. Ei välttämättä täysin konkreettisella tasolla, jotta tarvittava pelivara taataan, mutta kuitenkin niin tarkasti, ettei väärinkäytöksiä voi käytännössä tapahtua.
  2. Väärinkäytöksien estämiseksi pitää ehdottomasti opettajan laatia jokaisesta ”takavarikosta” ja ”tarkistuksesta” kirjallinen selitys, joka sitten annetaan tiedoksi niin oppilaalle itselleen, kotiin, kuin koulun johtoonkin. Oppilaat pitää toki opettaa myös vaatimaan nämä selitykset. Lisäksi jonkinlainen valituspolku tulee oppilaan oikeusturvan toteutumiseksi määritellä ja kertoa.

Uskoisin, että kun kynnys tällaisten, oppilaan koskemattomuuden ja yksityisyyden suojaa rajoittavien, oikeuksien käytölle asetetaan tarpeeksi korkeaksi, ei niitä juurikaan väärinkäytetä.

Toisaalta uhkana on, etteivät opettajat uskalla oikeuksiaan hyödyntää silloinkaan, kun se olisi tarpeen. Myös tämän takia on tärkeää, että uusien oikeuksien käytölle on selvät ja konkreettiset ohjeet. Näiden ohjeiden määrittelyssä avoin kommunikaatio opetuslaitosten sisällä ja niiden välillä on välttämätöntä.

Koululaisen oikeuksiin pitää kajota äärimmäisellä varovaisuudella. Kun se nyt kuulemma3 on tarpeen, on tärkeää huolehtia kaikenlaisten väärinkäytösten ehkäisystä. Oppimis- ja opetusrauha pitää toki taata, mutta ei millä hinnalla tahansa.

Ennakoiva vastamussutus: Itselläni ei ole lapsia, eikä toivottavasti hetkeen olekaan, joten joku voisi väittää minun olevan epäpätevä sanomaan yhtään mitään. Hämärien muistikuvien perusteella epäilen joskus kuitenkin olleeni hieman nuorempi, joten ihan tuulesta temmattuja ajatukseni eivät ole. Lisäksi on ikävää, että niin monet näyttävän kannattavan ideaa siksi, että ehdotuksen tasolla se vaikuttaa hyvältä, eikä nähdä riskejä käytännön toteutuksessa. Jos silti olet eri (tai samaakin) mieltä, kerro kommenteissa.

1) Tässä tapauksessa vajaavaltaisuus johtuu alaikäisyydestä.
2) Selvennykseksi: Kyseisen tilanteen hyväksikäyttäjiä.

Lenten Reborn – miksi ei?

Olin tänään tutustumassa erääseen peruskoulu-lukion atk-luokkaan, jossa monen muun koulun tapaan on käytössä taiwanilaisen Lentenin Reborn-PCI-kortit, eli tietokone palautuu alkuperäiseen tilaansa uudelleenkäynnistyksen yhteydessä. Tuollaisen ratkaisun avulla esim. kioskikoneista ei tarvitse huolehtia, sillä niihin mahdollisesti tarttuneet haitakkeet poistuvat uudelleenkäynnistyksen yhteydessä.

Vaikkakin järjestelmän päivittäminen pysyvästi on mahdollista, valitettavan usein näin ei tehdä, eikä tässäkään tapauksessa. Tietokone oli asetettu olemaan valittamatta päivityksistä, ja niinpä koneesta löytyikin Windows XP SP 2 ja Firefoxista vanha 2-sarjan versio. En ryhtynyt tilanteen sopimattomuuden takia tarkemmin järjestelmää analysoimaan, mutta en lähtisi noin konfiguroidulla koneella tekemään mitään nettiselausta ihmeellisempää. Eli en kirjautuisi mihinkään, en kirjoittaisi esim. blogiani ja vielä vähemmän liittäisin järjestelmään omaa massamuistiani (=muistitikkua/ulkoista kiintolevyä…).

Kun vielä järjestelmässä kaikki käyttävät samoja tunnuksia, on tietoturva ja yksityisyys käytännössä olemattomia. Edes niin yksinkertaista toimenpidettä kuin Firefoxin yksityisyystietojen automaattista poistoa ei ollut kytketty päälle, ja näinpä vielä selaimen sulkemisen jälkeenkin seuraavalla käyttäjällä on melko vapaa pääsy edellisen käyttäjän tietoihin (keksit, välimuistit, sivuhistoria…).

Ottanen yhteyttä kyseisen kunnan IT-osastoon ensi tilassa ja tiedustelen hieman noista tietoturva-aukoista. Vähintä mitä he voivat tehdä on ilmoittaa järjestelmän käyttäjille (käytännössä siis oppilaat ja opettajat) ymmärrettävällä suomen kielellä että käytännössä kaikki syötetyt salasanat voidaan kaapata, ja näin on saattanut jo tapahtua.

Jos minun mielipidettäni korjaustoimenpiteiksi kysyttäisiin, suosittelisin maksimaalista siirtymistä Linux-verkkoon. Linux-verkossa jokaisella käyttäjällä voi olla oma käyttäjätunnus ja NFS-verkkojaossa oma kotikansio ja yhteiskansio. Muutenkin oikeuksien hallinta olisi helppoa ja worst case scenariossa käyttäjä voisi vaarantaa vain oman turvallisuutensa. Luonnollisestikin tällöinkin täytyy palvelimien ja työasemien päivityksistä huolehtia, mutta nuo voi asettaa päivittymään automaattisesti.

Jos (ja kun, näin uskon) oppilaitokset ovat myyneet sielunsa Microsoftille, hieman lievempi toimenpide olisi tehdä jokaiselle käyttäjälle oma tunnus ja verkkojakoihin oma kotikansio, kuten tiedän monien pienempienkin yhteisöjen (kuten työpaikkani, Oriveden seurakunnan) tehneen.

Mutta joo, kunhan ehdin joskus kotiinikin niin voisi laittaa sähköpostia tuosta asiasta, kirjoitan tänne sitten lisää kun heiltä kommenttia saan.

Orivesi maailmankartalle

Kymmenen uutisissakin tänään mainittu Hirsilän koulun tuhopolttoyritys (Aamulehti) toi taas mahtavasti hyvää mainetta kotipaikkakunnalleni Orivedelle. Oletettavasti nämä ”angstinuoret” ovat huomanneet, että on aika jännää änkeä raketteja koulun kellariluukusta sisään, ja kun savua alkoi nousta niin mikäs sen hienompaa.

Aamulehti kirjoittaa:

Hälytyksen palosta teki kiinteistön huoltomies. Hän oli mennyt koululle saatuaan ilmoituksen öljylämmityksen toimintahäiriöstä.

Eli tulipalo lienee ollut menossa pidemmänkin aikaa, ehkä jopa useita tunteja, siksi että koulua ei ollut varustettu asianmukaisin palohälyttimin, jotka lauetessaan siis hälyttäisivät vartiointi/isännöintifirman ja/tai palokunnan paikalle ja kehittämään jatkosuunnitelmaa.

Tuollainen toteutus ei olisi ollut mitenkään kallis eikä vaikea toteuttaa, ja siksi ihmetyttääkin, miksei moista ole tehty. Toinen puute on tallentava videovalvonta, jollainen löytyy kylläkin esim. Oriveden hautausmaalta.

Kumpikaan eivät välttämättä olisi estäneet vahinkoja, mutta molempia tapoja hyödyntäen vahingot olisivat jääneet huomattavasti pienemmiksi plus poliisi olisi saanut jotain johtolankoja nuorisorikollisten henkilöllisyyksistä. Nyt suurin osa kuluista jäänee kuntalaisten maksettavaksi suoraan tai epäsuoraan.

Tähän tapahtumaan liittyy eräs Kauhajoen tapahtumien aikaan blogissani mainittu asia: nuorison nykytila. Vaikkakaan tämä accidentti ei vaatinut yhtään uhreja ja koulunkin vahingot jäivät ilmeisesti melko vähäisiksi, lienee syytä miettiä, mikä tätä nuorisoa riivaa.

Itse luulen pääsyyllisen olevan tässä tapauksessa ”vapaan kasvatuksen” ja sen, että Hirsilä nyt tuntuu vetävän (kaupunginkin avustuksella) ongelmaperheitä. Mutta tälle syyllisellekin on olemassa syyllinen, ja se on se asia, johon mielestäni pitäisi puuttua.

Rajoitukset ja ylenpalttinen holhous eivät auta ketään, vaan enemmänkin kaivataan vanhempien kasvattamista – sitä, että nuo joskus itsekin nuoruuden kokeneet huolehtisivat ihan oikeasti jälkikasvustaan. Ei mitään paapomista eikä sellaista, tietenkään.

Avainsana tässä on kuri, joka nykyään on noussut jo liki kirosanan asemaan. ”Ei lasta saa kurittaa” tulee ilmeisesti mieleen liian usealle holhoojalle nykyään. Mutta itsekin selkääni ottaneena voin sanoa, että kuritus – olkoon se sitten fyysistä tai henkistä – on ihan oikeasti hyvästä. En nyt tarkoita mitään lapsen henkihieveriin hakkaamista kännipäissään tai huumehöyryissä, vaan asiallista ja kasvattavaa kurittamista.

Lienee turhaa asettaa määräyksiä lasten huolenpidon ja kurittamisen minimi- ja maksimimääristä, mutta jotakin yhteiskuntamme pitäisi tehdä näiden vanhempien silmien avaamiseen. Se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa, sanotaan.

Pieni präntti: OK, tämä nyt ei ihan hirveästi liittynyt IT-asioihin jälkiosaltaan, mutta menköön. Tämän tekstin tarkoituksena onkin ihastuttaa ja vihastuttaa lukijoita, ja kommentteja otetaan vastaan. Pyrin pysymään totuudessa ja tekemään selkeiksi ne osat, joissa en ole varma asiasta, mutta pyydän silti huomaamaan, että koko tätä kirjoitusta tulisi pitää minun omana henkilökohtaisena mielipiteenäni eikä niinkään minään absoluuttisena totuutena. Jos tekstistä löytyy asiavirheitä, heitä kommentilla niin korjaan asian. Lisäksi kaikki kommentit – niin kauan kuin ne pysyvät hyvän maun rajoissa – ovat tervetulleita.