.fi-osoitteisiin tiedossa lisävaikeuksia ja -kustannuksia

Tä­nä päi­vä­nä oman .fi-tun­nuk­sen va­raa­mi­nen on no­pe­aa ja edul­lis­ta. Tu­le­vai­suu­des­sa tun­nuk­set va­ra­taan vä­li­mie­hel­tä, joka ot­taa mak­sus­ta oman sii­vun­sa. Tie­to­yh­teis­kun­ta­kaa­ri tuo mui­ta­kin huo­non­nuk­sia suo­ma­lai­siin verk­ko­tun­nuk­siin.

Kuva: Kuva­kaap­paus domain.fi -si­vus­tol­ta

Kirjoitin vajaa vuosi sitten, että .fi-verkkotunnuksen hankkiminen on helppoa ja suhteellisen edullistakin. Omissa nimissäni on tämän blogin itq.fi-domainin lisäksi myös kingi89.fi, ja molemmat tunnukset olen itse varannut Viestintäviraston palvelulla.

Tulevaisuudessa tällainen peli ei tule vetelemään, jos1 hallituksen esitys Tietoyhteiskuntakaareksi menee läpi. Lähes 400-sivuinen esitys olisi niputtamassa monia digitaaliseen viestintään ja tietoliikenteeseen liittyviä lakeja yhteen, tavoitteena mm. yksinkertaistaa menoa.

Siivous onkin toki paikallaan, ja pääosin muutokset ovat melko kohtuullisia, mutta mitään herkkupaloja ei esityksestä löydy. Kaltaisilleni tein-itse-ja-säästin -verkkotunnushaltijoille Tietoyhteiskuntakaari sen sijaan tarjoaa rasvaamatonta rautakankea hanuriin.

Esityksessä käsitellään .fi-verkkotunnuksia varsin lyhyesti, mutta sitäkin dramaattisemmin:

  1. Tunnuksia voisivat hakea muutkin kuin suomalaiset henkilöt ja organisaatiot.
  2. Verkkotunnukset olisi pakko varata Viestintäviraston sijaan verkkotunnusvälittäjältä, toisin sanoen kaupalliselta yritykseltä.
  3. Verkkotunnusvälittäjille asetettaisiin vaatimuksia mm. asiakaspalvelun suhteen.

Esityksen mukaan ”suorat asiakkuudet loppukäyttäjän kanssa aiheuttavat tällä hetkellä suurimman osan viranomaisen verkkotunnushallintoon liittyvästä työmäärästä”, mikä saattaakin pitää paikkansa. En siltikään haluaisi maksaa yksityiselle yritykselle todennäköisesti moninkertaista hintaa siksi, että Valtion Virkamiehellä on parempaakin tekemistä.

On näet selvää, että kun verkkotunnuksen hankkimiseen tulee uusi kaupallinen porras lisää, on tunnuksen haltijan kaivettava kuvettaan entistä avokätisemmin. Tämän myöntää jopa Viestintävirasto tiedotteessaan:

Muutos voi
aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia verkkotunnuksen haltijalle, jolla ei ole
aikaisemmin ole ollut asiakassuhdetta palveluntarjoajaan.

Viestintäviraston käyttämä ”voi aiheuttaa” on huvittavan alakanttiin kaunisteltu ilmaus. On päivänselvää, että esimerkiksi vuoden varauksen hinta nousee nykyisestä 12 eurosta vähintäänkin 20 − ehkä jopa 30 − euron tuntumaan, sillä jostainhan on verkkotunnusvälittäjänkin leipänsä tehtävä.

En äkkiseltään keksi mitään muuta syytä muutokselle kuin sen, että nyt palvelua tarjoavat yritykset2 ovat lobanneet asiaa LVM:lle vimmatusti. Toki esityksessä tarjotaan koska muuallakin maailmassa tehdään näin -perustelua, mutta sille en anna mitään painoarvoa.

Erityisesti uudella käytännöllä halutaan ilmeisesti varmistaa, ettei kaiken maailman nörtit pääse pilaamaan taloudellisesti arvokasta .fi-tunnuskantaa omilla virityksillään, vaan että isot pojat isoine rahoineen saavat olla rauhassa. Tämä näkyy kahdessa muussa verkkotunnuksien käsittelyyn liittyvässä muutoksessa: aiemman luetteloni kolmoskohta varmistaa, etteivät nuo pahaiset dataleuat voi toimia verkkotunnusvälittäjänä itse; ykköskohta puolestaan avaa .fi:n myös ulkomaalaisille − heillähän sitä pätäkkää enemmän onkin.

Poistamalla suomalaisuusvaatimus heikennetään ihmisten luottamusta .fi-tunnuksiin. En näet usko, että menee kauaakaan, ennen kuin phishing- ja haittaohjelmasivustoja on pystyssä kuin .com:ssa konsanaan. Nykyään  verkkotunnuksen ollessa suomalaisen nimissä saadaan oikeuden eteen melko varmasti joku raahattua. Sen sijaan zimbabwelaisen John Doen tavoittaminen tulee olemaan haasteellista. Ainakin suomalaisten itsensä tuntema turvallisuudentuntu .fi-osoitteista katoaa muutaman iltapaskalööpin ansiosta.

Jos nyt sitten haluaisi toimia itsensä verkkotunnusvälittäjänä, ei se esityksen valossa täysin mahdotonta olisi, mutta aiempaa enemmän teknistä osaamista se kylläkin vaatisi. Esityksessä edellytetään, että välittäjän täytyy informoida asiakasta hyvissä ajoin mm. tunnuksen vanhenemisesta, ja uskoisin osaavani asian kertoa siten, ettei minun tarvitsisi haastaa itseäni oikeuteen. Välittäjän täytyy tosin antaa myös Viestintävirastolle tietoja mm. häiriöistä ja tietoturvauhista palvelun toiminnassa, mikä mutkistaa asioita jokseenkin. Täysin mahdotonta se ei kuitenkaan olisi.

Tiivistettynä: Nykyisessä verkkotunnuskäytännössä ei ole mitään vikaa − se on monessa mielessä parempi kuin muualla maailmassa, eikä siitä pidä luopua (painostuksesta huolimatta). Jos Ficoralla todella ollaan kyllästyneitä tavallisten ihmisten näkemiseen, pitäisi valtion perustaa Suomeen julkisin varoin pyöritettävä ja käyttäjälle maksuton ”verkkotunnusvälittäjä” paikkaamaan.

1) − ja kun −
2) mm. webhotellifirmat

Yle-verolle ”hyötykäyttöä”

Vuo­den alus­ta al­kaen Yleis­ra­di­ol­le al­kaa vir­ra­ta ra­haa Yle-ve­ron kaut­ta. Il­mei­ses­ti pu­hu­taan niin isois­ta ra­hois­ta, et­tä Ylel­le te­kee tiuk­kaa saa­da ne ka­do­tet­tua jo­hon­kin, kun on vält­tä­mä­tön­tä os­taa mil­joo­nia mak­sa­va, huo­nos­ti me­nes­ty­nyt, tans­si­oh­jel­ma kan­san kat­sot­ta­vak­si.

Kuva: Matti Mattila: Monitoring room. CC BY 2.0

Vaikka TV-maksun haukkumaani Yle-veroon vaihtumiseen on vielä muutama kuukausi aikaa, on Ylellä jo lähtenyt mopo keulimaan: Rahaa on tulossa ovista ja ikkunoista, ja johonkin kankkulan kaivoonhan se kaikki on heitettävä, jotta on perusteita kinuta lisää. Tällä kertaa rahoja hassataan isoon formaattiin perustuvaan tanssiohjelmaan. Ilta-Sanomat kertoi asiasta tänään:

Yleisradio ottaa ison riskin ostettuaan Pakko tanssia -formaatin, joka
alkaa Suomessa keväällä. Ohjelman hinta on miljoonatasoa. [–] Brittiläiseen Got to Dance -formaattiin perustuva tanssiohjelma on yksi Yleisradion historian suurimmista viihdepuolen tv-satsauksista.

Uutisesta paistaa noin 40 000 kilometrin1 päähän se, että vuoden päästä Ylen asiakkailla ei ole enää mahdollisuutta äänestää jaloillaan jättämällä TV-maksu maksamatta, sillä Yle-vero on pakko maksaa. Eihän tämä nyt ihan reilulta tunnu.


No minkä takia Yleisradion sitten tällainen miljoonia maksava ohjelma on otettava pyöritykseen? Ilta-Sanomien uutisessa Yleisradion fiktiopäällikkö Olli Tola perustelee valintaa näin:

Tällaiset
talenttikilpailut ovat edelleen maailmanlaajuisesti kaikkein
suosituimpia ohjelmia. Yhtiön johto tuli siihen tulokseen, että
pärjätäkseen viihteen alueella Ylen on mentävä mukaan kansainväliseen
formaattikilpailuun, ja tarvitsemme siihen samoja aseita kuin
kilpailijoillammekin on.

Tuota… mitkä kilpailijat? Keiden kanssa Yleisradio kilpailee? Kaupallisten mediayhtiöiden ja TV-kanavien? Ei Yleisradio ole mikään voittoa tavoitteleva monikansallinen mediakonserni, vaan Suomen valtion omistuksessa oleva ”julkista palvelua harjoittava”2 yhtiö.

Yhtiön tehtäviin kuuluu kylläkin ”tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä”, muttei kaupallisten kanavien kanssa mahdollisimman monen 13-tusinassa-jee-me-tanssitaan -ohjelman painaminen eetteriin kustannuksista välittämättä.

Eikä Ylen tulevan tanssiohjelma alkujaan brittiläinen ohjelmaformaatti mitenkään erityisen menestyksekkäästi ole maailmalla pyörinyt: se on Wikipedian mukaan pyörinyt lisäksi Yhdysvalloissa, Puolassa ja Australiassa. Puolassa siitä on tehty kaksi kautta, USA:ssa sarja peruttiin kuukausi aloituksen jälkeen, ja Australian versio ei koskaan edes päässyt alkamaan.

Vertailun vuoksi Tanssii tähtien kanssa -sarjan Dancing with the Stars -konsepti on myyty Suomen ja isäntämaa Ison-Britannian lisäksi Alankomaihin, Albaniaan, Argentiinaan, Australiaan, Belgiaan, Bosniaan ja Hertsegovinaan, Brasiliaan, Bulgariaan, Chileen, Espanjaan, Etelä-Afrikkaan, Etelä-Koreaan, Indonesiaan, Intiaan, Israeliin, Italiaan, Itävaltaan, Japaniin, Kiinaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Latviaan, Norjaan, Pakistaniin, Peruun, Puolaan, Ranskaan, Romaniaan, Ruotsiin, Saksaan, Slovakiaan, Sloveniaan, Tanskaan, Tšekkiin, Turkkiin, Unkariin, Uuteen-Seelantiin, Venäjälle, Vietnamiin, Viroon ja Yhdysvaltoihin (Wikipedia).

Ja jos ihan totta puhutaan, en pidä kovinkaan realistisena, että Yle saisi ohjelmallaan kummoisia katsojalukuja aikaiseksi. Tanssiohjelmia Suomessa kuitenkin nykyään pyörii joka kanavalla, ja uuden ohjelman ujuttaminen katseluvälineiden ruuduille on kovin hankalaa. Mielenkiintoista olisikin vaikka ensimmäisen tuotantokauden jälkeen tietää, paljonko yksi jakso tuli maksamaan per katsoja ja per veronmaksaja.

Minkä ihmeen takia Yleisradio tällaiseen rahojenhassaukseen haluaa sitten lähteä? En tiedä. Ja koska en tiedä, esitän villin veikkauksen: rahoituksenkalastelun helpottamisen. Jos alkaa näyttää siltä, että Ylellä on vaikeuksia saada verotulonsa johonkin ängettyä, on veron vuosittainen ylöspäin korjaaminen vaikeammin perusteltavissa. Ja lisää rahaahan on saatava, oli se kuinka itsetarkoituksellista ja härskiä tahansa.

Eihän Yle-vero ajatuksena huono ole, mutta jo ennen veron voimaantuloa on selvää, miten kainostelematta Yleisradio aikoo käyttää uutta mahdollisuuttaan hyväkseen ja kupata veronmaksajalta vuosi vuodelta enemmän rahaa. Vastineeksi saamme jatkossakin nauttia Ylen laadukkaista ohjelmista, ja monien miljoonien TV-show’ista, joita kukaan ei katso.

1) 40 000 kilometriä on noin suunnilleen matka maapallon ympäri.
2) Kts. Laki Yleisradio Oy:stä 22.12.1993/1380.

Yle-vero: kikkailua ja kusetusta

Yle tuottaa useita uutislähetyksiä joka
päivä. Nämäkin lähetykset tultaneen
maksamaan Yle-verossa vuodesta 2013
alkaen.
Kuva: Matti Mattila: YLE News Studio
CC-By 2.0

Vuonna 2009 kirjoitin – monien muiden tapaan – siitä, että Yleisradion rahoitukseksi kaavailtaisiin Yle-maksua. Kun kansa älähti, päätettiin Ylen uusi rahoitusmalli jättää hautumaan. Ilmoille heitettiin myöhemmin käytännössä kaksi mallia: joko talouskohtainen 170 euron suuruinen mediamaksu, tai Ylen rahoittaminen valtion budjetista.

Kaikessa hiljaisuudessa on valmisteltu kuitenkin näiden kahden sekasikiötä: Yle-veroa. Eduskuntaryhmät ovat nyt yksissä tuumin nyökkäilleet hyväksyvästi ja kiitelleet viestintäministeri Krista Kiurua ehdotuksesta. Asian mediaan noususta siihen, että muutos on käytännössä lyöty lukkoon kului vain yksi päivä, eikä liene sattumaa sekään, että asia päätettiin juuri ennen joulua. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että rahoitustapa haluttiin vetää läpi matalalla profiililla ja nopeasti, jotta vuoden 2009 kaltainen kohu ei pääsisi nousemaan.

Olisiko kohulle sitten aihetta? Lyhyt vastaus: kyllä, useammallekin.


Ensinnäkin jo mainitsemani asian tarkoitushakuinen piilottelu ja salailu ei anna kovinkaan hyvää kuvaa siitä, miten asioita tasavaltamaassa hoidetaan. Samaan aikaan valtamediat – tarkoituksella tai ilman – antavat ihmisten ymmärtää, että Yle-vero olisi sama kuin aikaisemmin suunniteltu Ylen rahoitus verovaroin valtion budjetin ohjaamana. Kaiken kaikkiaan rivikansalaiselle ei ole annettu mahdollisuuksia tuoda epäkohtia julki; eikä näin selvästi ole haluttukaan.

Tehdäänpä asia selväksi: Suunniteltu Yle-vero toteutuessaan olisi vuodesta 2013 TV-maksun korvaava, lähes kaikkien täysi-ikäisten1 maksettava, progressiivisesti kasvava veroksi nimetty maksu, jolla rahoitetaan televisio- ja radiorahastoa, joka rahoittaa puolestaan Yleä. Tällä tavalla halutaan rahoittaa Ylen noin 500 miljoonan vuotuiset toimintakustannukset.

Liikenne- ja viestintäministeriön julkilausumassa (PDF) tällaisen taktiikan käyttämistä tavanomaisen verotuksen ja valtion budjetin sijaan perustellaan seuraavasti:

Yleisradio Oy:n riippumattomuuden turvaamiseksi on perusteltua, että julkisen palvelun vero ei sisälly valtiontalouden kehyksiin.

Käytännössä en kuitenkaan usko, että Ylen riippumattomuus olisi kiinni siitä, mitkä puolueet Suomessa istuvat hallituksessa. Pidänkin todennäköisenä, että tällä tavalla halutaan välttää sitä, että Ylen kasvava budjetti aiheuttaisi jonkinlaisia leikkauspaineita. Tällöin Yleisradio olisi etuoikeutetussa asemassa muihin verorahoja käyttäviin organisaatioihin.

Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen on Ylen blogissa vähemmän yllättäen tyytyväinen tilanteeseen:

Yleisradiolle päätös on hyvä. Ensinnäkin saamme pitkäjänteisen ratkaisun, joka antaa meille mahdollisuuden suunnitella toimintaamme vuosiksi eteenpäin. Toiseksi voimme palata kestävälle kehitysuralle ja tehdä panostuksia joista olemme joutuneet tinkimään. Näitä ovat tietotekniikka, ohjelmahankinnat ja etenkin panostukset henkilöstöön. Ja kolmanneksi saamme työrauhan. Voimme keskittyä tehtäväämme kaikin voimin.

Jokainen voi itse miettiä, onko tulevaisuudessa täysin verovaroin kustannettavan mediatalon kustannukset suhteessa siihen, mitä se tarjoaa ja ennen kaikkea suhteessa siihen, mitä sen tulisi tarjota. LVM:n julkilausumassa kerrotussa muutosehdotuksessa Yleä koskevaan lainsäädäntöön Yleisradion tehtäviä oltaisiin laajentamassa: seuraavat sanankäänteet ovat ehdotuksen 7. pykälän alusta (vrt. nykyinen lainsäädäntö; muutokset lihavoitu):

Yhtiön tehtävänä on monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja voidaan tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja alueellisesti.

Ylen tilinpäätöksestä vuonna 2010 paljastuu,
että henkilöstökuluihin (palkkoihin, eläkkei-
siin, erorahoihin ym.) upposi lähes 220 mil-
joonaa euroa. Tämä on vajaa 70 000 euroa
jokaista ko. vuonna Ylellä ollutta vakituista
kohden, n. 5800 €/kk.
Kts. alaviite 3.

Lähteet: Yle: Talous ja tilinpäätös, Yle: Henkilöstö.
Grafiikka: Riku Eskelinen/ Public Domain.

Klikkaa kuvaa suurentaaksesi.

Myöhemmin saman pykälän kohdissa Yleis­radiolle on lisätty myös kult­tuurin säilyttä­mis­vel­vollisuus (2. kohta) ja ohjel­mistojen painotus nuori­solle (3. kohta). Missään vaiheessa mistään Ylen nykyi­sistä vaati­muksista ei tingitty.

Kuitenkin mielestäni olisi paikallaan miettiä, mitä Ylen pitää tehdä ja millä intensi­teetillä. Löysät pois, kuten sanotaan. Lisäksi Yle voisi kehitellä myös muita rahoitus­keinoja: se tuottaa paljon ohjel­mistoa, mutta käsityk­seni mukaan esimer­kiksi koti­maista draamaa ei juurikaan viedä ulko­maille. Myöskin ulko­maisten ohje­lmistojen hankin­nassa leikat­tavaa riit­tänee. Enkä pitäisi Yleä sen puolueel­lisempana tai riippumat­tomampana2, vaikka se esittäisi mainoksia ohjelmiensa välissä.

Kaiken kaikkiaan suunniteltu Yle-vero on varsin poikkeuksellinen ja epäoikeudenmukainen järjestely, jossa korostuu hyvin nyky- ja ikiaikainen suomalainen päätöksenteko: asioita tehdään kansalta salaa ja sen kannasta piittaamatta lyhytnäköisen oman edun (tässä tapauksessa Yle-mammutin ylläpitämisen ja oman perseen suojaamisen) tavoittelemiseksi, vaikka helpompia ja kunniallisempia – joskin joillekin yksilöille kipeitä – ratkaisuja olisi tarjolla.


1) Yli 7813 € vuodessa tienaavien. Summa on reilu 651 euroa kuukaudessa.
2) Melkoinen sanahirviö, vai mitä?
3) Esimerkkini on tarkoituksella provosoiva: oikeastihan kaikki henkilöstökulut eivät sujahtaneet vakkareiden palkkoihin.
Disclaimer: Tämä on mielipidekirjoitus. Olen yrittänyt pitää omat ja muiden mielipiteet erillään toisistaan ja tosiasioista, sekä mainita lähteet. Jos ajatuksenkulussani on virheitä tai jokin jäi vaivaamaan, kirjoita kommentti. Muutenkin saa kommentoida, kuten aina.

170 euroa tyhjästä

Isot pamput päättivät sitten jo puolivirallisesti sovitusti ottaa käyttöön Yle-maksun TV-maksun tilalle vuodesta 2011 alkaen (It-viikko, Helsingin Sanomat, MTV3, Ilta-Sanomat, Yle). Maksu olisi kaikille talouksille – esitys puhuu ”asuntokunnista” – pakollinen ja kaikkien yli 18-vuotiaiden asukkaiden tulisi maksaa se yhteisvastuullisesti. Esimerkiksi HS:n sivuilla oleva äänestys näytti kirjoitushetkellä, että 69% lukijoista vastustaa tuollaista taktiikkaa. Tuohon osuuteen myös minä kuulun.

Kyseinen mediamaksuksi kutsuttu maksu kooltaan 170 euroa vuodessa per talous tai yritys on epäreilu monesta syystä, joista esitän tässä muutaman. Muita syitä saa heitellä vaikka kommentteihin.

Ensinnäkin se on saman kokoinen riippumatta siitä, kuinka monta maksuun osallistuvaa henkeä kuuluu. Eli jos talouteen A kuuluu 10 miljonääriä, joutuisi jokainen maksamaan sen 17 euroa vuodessa. Sen sijaan yksin opiskelevalle tai kansaneläkkeen perusosaa saavalle yksinäiselle vanhukselle napsautetaan koko potti maksettavaksi. Ja jos ei maksa, alkaa ulosmittaus.

Reiluahan olisi sisällyttää Ylen kulut valtion budjettiin jolloin jokainen kansalainen myös silloin osallistuisi tuon yleispalveluvelvoitetta toteuttavan valtionyhtiön tukemiseen. Tuolloin vain se osa olisi oikeudenmukainen: se maksettaisiin normaalisti osana veroja, jolloin tulotaso vaikuttaisi siihen kuinka paljon Ylen kirstuun kilahtaa rahaa kultakin suomalaiselta.

Ylellä ei ole myöskään mitään mielenkiintoa ruuvata ”löysiä pois”: on toki muistettava vähemmistöryhmät ja julkisen tiedottamisen vaatimukset, mutta siltikin uskoisin että ohjelmatarjontaa olisi varaa supistaa. Aiemminkin tultiin toimeen kahdella Ylen TV-kanavalla, nykyään niitä on viisi (TV1, TV2, Teema, FST5 ja TV Finland). Myöskään mielestäni viisi prosenttia suomalaisista (suomenruotsalaiset) eivät tarvitse kahta valtakunnallista radiokanavaa (Extrem, Vega) emmekä me suomeapuhuvatkaan välttämättä niitä maakuntaradioita niinkään tarvitse – ja jos kysyntää on, miksei jokin yksityinenkin voisi kyseistä tointa hoitaa. Monia muitakin törsäilyjä Ylellä varmasti on, mutta en perehtynyt asiaan sen syvemmin kuin mm. Wikipedian artikkelia lukemalla.

Maksusta lisäksi puhutaan mediamaksuna, niinkuin se kattaisi kaikki – niin kaupalliset kuin Yleisradionkin – mediat, mikä ei pidä paikkaansa. Maksu tilitetään sataprosenttisesti Ylen kassaan, ja jokaisen pitää se maksaa, käyttipä Ylen palveluita tai ei. Nykyisessä järjestelmässä sentään on lupa valita TV:n katselun ja katselemattomuuden välillä, ja jos katsoo, myös maksaa. Itse en katso enkä maksa.

En usko että Ylellä on itselleni mitään tarjottavaa tällä hetkellä, ja vaikka Mikael Jungner tekisikin Ylestä houkuttelevan median itselleni, ei se missään nimessä omasta (tällä hetkellä opiskelija)tulostani melkein kahdensadan euron siivua ansaitse vuosittain.

Ja jos tälle tielle lähdetään, vaadin että Suomessa on otettava käyttöön myös tienkäyttömaksu: jokaiselle kansalaiselle pakollinen 200 euron lasku siitä riemusta, että valtion omistuksessa on teitä, jotka vaativat kunnossapitoa. Ja paljon muutakin valtion yrityksillä on omistuksessaan, joiden käytöstä ei vielä tarvitse erikseen maksaa jos ko. toimintoa ei käytä. Kaikille pakolliseksi erillismaksuksi siis myös: nestemaksu (Altia ja Alko), tietotekniikkamaksu (CSC Tieteellinen laskenta), kirjapainomaksu (Edita), viestintämaksu (Itella, Suomen Erillisverkot), energiamaksu (Motiva), valuuttamaksu (Rahapaja), viljamaksu (Viljava), Rahapelimaksu (Veikkaus) ja rautaliikennemaksu (VR). Ja sitten voitaisiin alkaa tutkia, miten rahoitetaan muutkin kuin täysin valtionyhtiöt (lista, FI-WP). Tuosta saataisiin köyhiltä sopivasti rahat pois että lakkaavat vikisemästä, sellainen 1500-2000€ vuosittain jokaiselta valtion kassaan erillisillä laskuilla. Sitten kelpaa isojen pamppujen hymyillä, kun ei mene montaa prosenttia omista veroista hukkaan, paskat siitä että ”tietyillä erityisryhmillä” tuo ”veroprosentti” nousee sinne 100% tuntumaan.

Toivottavasti ministeriössä ollaan hereillä ja kansalaisten mielipidettä kuunnellaan, kun tämä esitys tulee paperipinkassa vastaan. Jos nyt jostain syystä tuo menisikin läpi – mikä suomalaisen hälläväliäjoojoo-politiikan® tuntien on odotettavaa, tarvitaan masinointia ja tiettyä kansallishenkeä sortoa vastaan: jos kaikki taloudet kylmästi viskaavat Viestintäviraston laskun roskiin, en usko että valtio jaksaa jokaista 2,5 miljoonaa laskua ulosottoon laittaa.