Japani: Jotain ihan muuta

Ja­pa­nis­ta kieh­to­van maan te­kee sen sil­miin­pis­tä­vät erot, ku­ten taa­ja­mien siis­tit ka­dut ja il­ma­joh­dot.Kuva: Riku Eskelinen: Higashi­matsu­yama. c b 4.0

Tutustuin Japaniin ensimmäistä kertaa kymmenisen vuotta sitten Naruto-animen kautta. Vuosien varrella olen muodostanut mielikuvaani maasta sekä sen kielestä ja kulttuurista lähinnä animea katsoen ja Wikipediaa lukien, vaikkakin aloitin japanin kielen opiskelun yliopistossani vuosi sitten.

Tänä kesänä minulle tarjoutui mahdollisuus yhdessä seurustelukumppanini kanssa vierailla Japanissa edullisesti ja mukavasti, kiitos maassa vaihto-opiskelemassa olevan ystäväni, joka kesälomallaan majoitti meidät ja toimi turistioppaanamme. Kahden viikon matkan aikana ehdin nähdä monia kummallisia asioita, mutta eniten yllätyin siitä, miten vähän Internetin kertomukset ja anime oikeastaan poikkeavat oikeasta japanilaisesta arkipäivästä.

Olen tähän kirjoitukseen koonnut muutamia matkalla ihmetyttäneitä asioita, tapoja ja eroja suomalaiseen elämänmenoon. On selvää, että kahdessa viikossa ei ehdi nähdä kaikkea eikä tutustua mihinkään kovin syvällisesti, joten joitakin olennaisia asioita puuttuu varmasti.

This post is also available in English.

Maahantulo

En­si­vai­ku­tel­man ja­pa­ni­lai­ses­ta te­hok­kuu­des­ta sain jo maa­han­tu­lo­lin­jas­tol­le jo­not­ta­es­sa. Kuva: bryansblog: Immigration. c ba 2.0

Lentokoneen lähestyessä Naritan lentokenttää ulkomaalaisille1 matkustajille jaettiin kaksi korttia täytettäväksi: tulliselvitys ja maahantulokortti2. Molemmat laput täytyy täyttää, jotta pääsisi lentokenttää pidemmälle. Lomakkeissa kysyttiin muun muassa, mitä varten maahan ollaan tulossa, missä aiotaan majoittua3, milloin sieltä oltaisiin lähdössä, miten paljon omaisuutta on matkassa4, ja millainen rikoshistoria maahantulijalla on.

Ensimmäisen kosketuksen japanilaiseen avuliaisuuteen ja ohjaamiseen sain jo jonottaessani maahantulotiskille: yksi virkailija tarkisti, että jokainen jonottaja on varmasti muistanut täyttää jokaisen lomakkeen kentän; toinen taas ohjasi jonon kärjestä ihmisiä maahantulolinjaston kymmenille tiskeille. Hiukan kummallisesti osa tavallisista turisteistakin − minä mukaan luettuna − ohjattiin tehokkuuden nimissä Re-entry permit holders -luukuille.

Päästäkseen maahan on tulijan annettava molempien etusormiensa sormenjäljet ja kasvokuvansa. Näiden ottaminen tapahtuu hetkessä maahantulotiskillä olevalla laitteella. Operaation lopuksi passissa pitäisi olla maassaololupatarra ja niitattu maastapoistumiskortti. Tämän jälkeen käydään hakemassa matkatavarat, ja lopuksi tulli-ilmoitus − eli paljonko omaisuutta on matkassa − annetaan tullin virkailijalle. Sitten ollaankin Japanissa5.

Junalla matkustaminen

Japanissa − tai ainakin Tokion ympäristössä − juna on helppo, tehokas ja edullinen tapa liikkua. Jos ei aio matkustaa kovin paljoa Tokiota kauemmas, kannattaa itselleen hankkia automaatista PASMO-matkakortti ja siihen arvoa. Korttia näytetään juna-aseman portilla junaan mennessä ja tullessa, ja kortilta vähenee arvoa sen mukaan, miten pitkä matka asemien välillä on.

Isom­mil­ta ju­na-ase­mil­ta läh­tee usean yh­ti­ön ju­nia. Ha­lu­tul­le rei­til­le on kui­ten­kin help­poa ja no­peaa löy­tää, sil­lä opas­tei­ta on pal­jon.

Kuva: Riku Eskelinen: JR East -opaste. c b 4.0

Junia liikennöivät useat yritykset: esimerkiksi Tokiota kiertävää Yamanote-linjaa (山手線, yamanote-sen) liikennöi JR East (ＪＲ東日本, JR higashi-nihon)6, ja Ikebukuron asemalta (池袋駅, ikebukuro-eki) majapaikkaamme lähimmälle Higashimatsuyaman asemalle (東松山駅, higashi-matsuyama-eki) kuljettavaa Tōbu Tōjō -linjaa (東武東上線, tōbu tōjō-sen) ajaa Tobu Railway (東武鉄道, tōbu tetsudō). PASMO kelpaa kumpaankin linjoista, kuten moneen muuhunkin.

Joillakin linjoilla, kuten mainitulla Tōbu Tōjōlla, kulkee erinopeuksisia junavuoroja: toiset pysähtyvät useammalla asemalla kuin toiset. Koska matka maksetaan kuljetun välin mukaan, ei valittu nopeus vaikuta hintaan7. Esimerkiksi Higashimatsuyamaan pääsee Ikebukurosta sekä kaikilla asemilla pysähtyvällä Local-junalla (普通, futsū) että nopeammalla Rapid-junalla (快速, kaisoku).

Oman lyhyen kokemukseni mukaan junat kulkevat tiheästi, luotettavasti ja todella tarkasti, joten matkustaminen on mukavaa ja helppoa. Kun juna tulee, japaninkielinen8 automaattikuulutus kertoo siitä, ja muistuttaa odottamaan − 危ないですから (abunai desu kara), [saapuvan junan] vaarallisuuden tähden − keltaisen suojaviivan takana. Kunkin vaunun kullakin ovella on oma jononsa, jonka pituus vaihtelee vuorokaudenajan ja junan nopeuden mukaan.

Junan pysähdyttyä alkaa ankara kilpailu harvoista istumapaikoista. Lapset ja aikuiset, miehet ja naiset, taistelevat siitä luksuksesta, että saavat matkustaa matkansa penkillä nuokkuen tai kännykkää räpläten. Kun istumaan on päästy, eivät japanilaiset miehet paikkaansa myöskään luovuta naisille tai vanhuksille. Yleensä vaunuissa kuitenkin on vanhuksille, raskaana oleville ja liikuntarajoitteisille varattuja paikkoja, jotka myös jäävät niitä tarvitseville.

Junan ovet ovat auki vain sen lyhyen hetken, mitä linja- ja joskus asemakohtainen tunnussävelmä kestää soida, muutaman kymmentä sekuntia. Tänä aikana junaan on päästävä tai jäätävä odottamaan seuraavaa junaa. Asemien seiniä ja lattioita koristavat kiellot kiirehtiä junaan, mikä onkin perusteltua: junat tuskin kulkisivat yhtä täsmällisesti, jos mattimyöhäiset rynnisivät viime hetkellä kyytiin9.

Japanilaiset ovat junassa kuin me suomalaiset kirkossa: rauhassa, hiljaa ja puhelin äänettömällä tai tyystin kiinni. Vain turistit ja pienet lapset pulisevat ja puuhaavat matkan aikana. Suomen joukkoliikenteestä tuttuja häiritseviä puliukkoja tai pissiksiä ei koko aikana tullut vastaan, mutta ilmeisesti naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä on jokseenkin yleistä ruuhkajunissa, minkä takia joillakin junavuoroilla on erikseen vain naisille tarkoitettuja vaunuja.

Osas­sa ju­nia näy­te­tään seu­raa­van ase­man ni­mi ovi­en ylä­puo­lel­la. Teks­ti on yleen­sä myös eng­lan­nik­si.

Kuva: Riku Eskelinen: Seuraa­vana Higashi­matsu­yama. c b 4.0

Junassa kuulutukset ovat yleensä automaattisia, ja seuraava asema kuulutetaan myös englanniksi ainakin kerran. Ellen ihan väärin muista, Tōbu Tōjōlla ensimmäinen kuulutus seuraavasta asemasta (次は~, tsugi ha…) on myös englanniksi, mutta lähempänä asemaa annettava hetken kuluttua -kuulutus (まもなく~, mamonaku…) on vain japaniksi. Yamanotella kaikki kuulutukset tulevat myös englanniksi.

Junissa kuulutetaan myös − automatisoidusti tai ihmisvoimin, ja yleensä vain japaniksi − vaihtoyhteyksistä ja kulloinkin aukeavien ovien puolesta, ja muistutetaan pitämään puhelimet äänettömällä eli manaa moodolla (マナーモード) sekä olemaan unohtamatta tavaroita junaan.

Jos vaunussa on pysäkkitietonäyttö, näytetään seuraavan aseman nimi myös länsimaisin kirjaimin. Myös asemalaiturien kylteissä on aseman nimi ”englanniksi”. Oman asemansa ohi on siis hankala joutua, kunhan valitsee oikean junan ja pysyy hereillä.

Kuten aiemmin kerroin, junasta asemarakennukseen poistumisen jälkeen PASMO-matkakorttia näytetään ulosmenoportille, joka näyttää matkan hinnan ja kortin uuden arvon. Jos kortilla on arvoa jäljellä alle tuhat jeniä (n. 7 euroa), kertoo näyttö asiasta keltaisella huomiovärillä. Jos arvoa ei ole tarpeeksi matkaan, ei porteista pääse läpi ennen kortin latausta Fare Adjustment -automaatilla.

Myös busseja kulkee. PASMO kelpaa myös joihinkin näistä, ja kortin käyttötapa vaihtelee: joissakin kortti leimataan vain poistuttaessa, joissakin myös kyytiin noustessa. Busseihin noustaan kyytiin keskiovesta, ja poistutaan etuovesta.

Siisteys, roskat ja jätteenlajittelu

Ja­pa­ni­lai­set la­jit­te­le­vat ros­kan­sa to­del­la tar­kas­ti, ja kul­le­kin ros­ka­la­jil­le on oma ke­räys­päi­vän­sä.

Kuva: Riku Eskelinen: Roskan­keräys­piste. c b 4.0

Japanin kaduilla ei roskapönttöjä näy. Ei tosin näy roskiakaan, sillä japanilaiseen tapaan kuuluu viedä roskat kotiin saakka. Roskiksia löytyy oman kodin lisäksi lähinnä kaupoista, vaikkakin juomapulloja ja -tölkkejä varten on aina keräysastiansa juoma-automaattien lähellä.

Myöskään kotona roskia ei heitetä yhteen sekajäteämpäriin, vaan ne lajitellaan: palavat jätteet10, muovi, kartongit, pullot, tölkit, metallit… Jätelajeille on omat keräyspäivänsä, jolloin kulloinkin vuorossa olevat roskat viedään aamulla yleensä tien poskessa olevalle roskankeräyspisteelle, josta jätteenkäsittelylaitos ne käy hakemassa11. Roskat täytyy myös pakata tietyllä tapaa, mutta talouksiin jaettavassa lajitteluohjeessa ja keräyskalenterissa selitetään myös tämä asia.

Japanilaisten tuotteiden pakkauksissa on merkinnät siitä, mihin jätteeseen mikäkin osa pakkauksesta menee: Muoviastioissa on プラ-merkki12, alumiinitölkissä puolestaan lukee アルミ13, ja niin edelleen. Pulloista vielä: ainakin siellä, missä itse asuin, virvokepullon etiketti poistettiin14 ja laitettiin muovijätteisiin, pullon korkki omaan keräykseensä ja pullo huuhdeltuna pulloastiaan.

Kun roskia ei voi viedä suomalaiseen tapaan roskakatokseen siten kuin ehtii ja haluaa, saattaa käydä helposti niin, että roskia alkaa kertyä. Näin käy myös silloin, kun tiettyä roskalajia kerätään harvoin, esimerkiksi vain kerran kahdessa viikossa. En kuitenkaan valitettavasti päässyt näkemään, millainen roskakaaos tavallisessa japanilaisessa kodissa on.

Asuminen ja arki

Kyl­miä vir­vok­kei­ta myy­viä juo­ma-au­to­maat­te­ja on jo­ka puo­lel­la, jos­kin yleen­sä lait­teet ovat ku­van yk­si­löä ka­rum­man nä­köi­siä.

Kuva: Riku Eskelinen: Juoma-auto­maatti. c b 4.0

Vaikka majoituinkin ”länsimaalaisesti” − suihkut, sängyt ja kaikki − näkyi japanilaisuus silti: ulkokengät vaihdettiin sisälipsuihin15 sisään tullessa ja WC-pöntössä oli toimintoja kuin pienessä lentokoneessa. Keittiö oli myös omaani verrattuna varsin erilainen kaksine riisinkeittimineen ja valmistumisesta tunnusmelodialla ilmoittavine vedenkeitin-lämmittimineen.

Koska japanissa on kesällä naurettavan kuuma − päivällä helposti yli 30°C − on joka koti varustettu ilmastointilaittein. Ilmeisesti nuo laitteet saa talvella puhaltamaan lämmintäkin ilmaa. Näin ainakin toivon, sillä voisin kuvitella yksikerroslasi-ikkunoiden hukkaavan lämpöä hyvin tehokkaasti. Tosin japanilaisilla kuulemma on ratkaisu kylmään huoneilmaankin: lämmittimen sisältävä kotatsu-pöytä (炬燵, kotatsu).

Kesällä ulkona on, suomalaiseen ilmastoon tottuneena, hikistä kulkea, vaikka monet japanilaiset kulkevat varsin peittävissä vaatteissa auringon porottaessakin. Helpotusta kuumuuteen tuo hiukan virvoitusjuoma-automaatit, joita on yleensä yhden−kolmen automaatin rykelmissä niin tiheästi, ettei nestehukka varmasti pääse yllättämään. Automaatista saa limua, maustettua ja maustamatonta vettä, jääteetä ja jääkahvia yleensä reilulla sadalla jenillä per tölkki tai pullo. Osa virvokkeiden mauista on varsin villejä, mutta automaateista löytyy myös tuttuja länsijuomia, kuten Coca-Colaa, Pepsiä ja Dr. Pepperiä.

Vastaan tuli myös jokunen jäätelöautomaatti, mutta etsinnästä huolimatta ei yhtään lämmintä juomaa myyvää vehjettä16. Myös tupakkaa ja olutta myyviä laitteita on, mutta näiden käyttäminen edellyttää japanilaista henkilökorttia iän todistamiseen.

Japanilaiset tiet ja kevyen liikenteen väylät ovat paitsi siistejä, myös varsin hyvässä kunnossa; joskaan Tokion korkeudella maan routiminen ei ole varsinaisesti ongelma. Tosin usein japanilaiset jalkakäytävät ovat usein kovin kapeita, jos sellaisia ylipäätään on. Jalankulkijan liikennevalot toimivat samalla tapaa kuin Suomessakin, joskin räikän räksytyksen ja pietsokaiuttimen piipin sijaan vihreä palaessa kuuluu linnun viserrystä tai pehmeämpää pimputusta. Punaisen ukon hohtaessa ei valolaitteesta kuulu mitään ääntä.

Ainakaan Higashimatsuyamassa ei autoja suuremmin liikkunut, joten tien ylittäminen oli helppoa ja turvallista. Ne harvat autot, jotka päivisin tiellä liikkuivat, olivat järjestään mopoautomaisen neliskulmaisia palikoita. Vasta hämärän laskeuduttua ja japanilaisten vihdoin kytkiessä ajovalot päälle alkoi liikenteessä näkyä ihan ”tavallisen” näköisiä autoja. Ehkäpä japanilaiset eivät kehtaa ajella paremman näköisillä autoillaan valoisalla?

Kaupassa

Ruo­ka­kau­pas­sa os­tok­set vie­dään ko­ris­sa kas­sal­le. Jois­sa­kin kau­pois­sa muo­vi­kas­si os­te­taan heit­tä­mäl­lä os­tos­ten se­kaan muo­vi­nen lä­pys­kä.

Kuva: Timothy Takemoto:
Green Communi­cation Appre­hension
c bn 2.0

Japanilaisen ruokakaupan valikoima eroaa monellakin tapaa suomalaisesta. Hedelmiä ja vihanneksia ei punnita, vaan ne ovat valmiiksi pakattuja. Niiden, kuten myös leivän, pakkauskoot ovat suomalaista ruokapöytää ajatellen naurettavan pieniä: esimerkiksi paahtoleipäpussissa on parhaimmillaankin kahdeksan ohutta siivua17.

Liha on, japanilaisten vähäisemmästä lihankulutuksesta johtuen, hieman kalliimpaa kuin Suomessa. Sen sijaan virvokkeet ilman alkoholia tai sen kanssa − myös väkevät − ovat selvästi täkäläisiä edullisempia. Muuten vertailu on vaikeaa, sillä japanilaisten erilaiset ruokatottumukset näkyvät myös valikoimassa, eikä esimerkiksi itselleni tuttuja ateriakastikkeita löytynyt kaupasta lainkaan.

Ruokaostokset kerätään ostoskoriin, joka viedään kassalle. Kassahenkilö poimii korista tuotteet yksi kerrallaan, lukee ne kassakoneeseen, ja asettelee ne erinäköiseen maksettujen ostosten koriin. Ostokset maksetaan yleensä käteisellä, latomalla sopiva määrä seteleitä ja kolikkoja kassan luona olevaan astiaan. Kassa antaa mahdolliset vaihtorahat ja kuitin suoraan asiakkaan käteen, kuten Suomessakin. Tämän jälkeen otetaan kori, johon ostetut tuotteet on laitettu, ja mennään sivummalle pakkaamaan.

Visa Electron ei yleensä kelpaa kaupoissa maksuvälineenä, mutta esimerkiksi MasterCard kelpaa. Kortilla maksettaessa kassahenkilö haluaa tietää, maksetaanko ostos kerralla vai osissa. Ulkomaisilla korteilla oikea vastaus on aina kertamaksu (kassahenkilön ja asiakkaan kielitaidosta riippuen joko one-time payment tai 一回, ikkai). Virheen vaaraa ei tosin ole, sillä mikään muu kuin kertamaksu ei mene läpi kassasta.

Japanilaisissa erikoiskaupoissa tunnusmaisinta on myyjien irasshaimase-huudot (いらっしゃいませ, ”tervetuloa ostoksille”18). Yleensä myyjä ei tämän jälkeen tulekaan enää asiakasta häiritsemään, ja suomalaiset ”voisinko mä auttaa sua jotenkin” -kyselyt loistavat poissaolollaan. Apua toki saa, jos sitä käy myyjältä pyytämässä. Erikoiskaupoissa ostokset viedään suoraan kassalle ja maksetaan, samaan tapaan kuin Suomessakin. Yleensä näissäkin kaupoissa on kaukalo rahoja varten. Myyjä pakkaa ostokset muovipussiin, jonka hän sulkee teipillä todisteena siitä, että kassin ostokset ovat heidän liikkeestään. Ostosten mukana saa kuitin erikseen pyytämättä.

Ruoka ja syöminen

Val­mis-oni­gi­re­jä myy­dään jo­ka ruo­ka­kau­pas­sa, ja nii­tä saa mo­nis­sa eri mauis­sa.

Kuva: Joey Rozier: Onigiri. c bn 2.0

Japanissa ravintolassa syöminen on edullista: mahansa saa helposti täyteen riisiä tai nuudelia alle tuhannella jenillä (7 eurolla). Japaninkielisten ruokalistojen kanssa homma menee helposti arpapeliksi, mutta monesti ravintolalla on näyteikkunassa esimerkit keskeisimmistä annoksistaan.

Japanilainen ruoka on kyllä aivan käsittämättömän hyvää, joskin länsimaalaisen silmin outoa ja omintakeista. Valtaosa ruuista syödään syömäpuikoilla, minkä takia syöminen oli minulle, haarukka-veitsi -settiin tottuneelle, aluksi suhteellisen hidasta ja vaivalloisen näköistä. Asiaa ei varsinaisesti auta, että japanilaiseen tapaan kuuluu syödä riisi viimeiseen jyvään19.

Kahden viikon aikana en ehtinyt maistaa läheskään kaikkia japanilaisia herkkuja. Niistä, joita pääsin syömään, parhaiten mieleeni jäi tsukemen-nuudeliannos (つけ麺, tsukemen) jossa nuudelit dipataan keitossa, ja kaikista marketeista saatavat suolaiset onigiri-riisivälipalat (お握り, o-nigiri). Emäntämme puolestaan nimesi − hetkeäkään epäröimättä − suolaista täytepannukakkua muistuttavan okonomiyakin (お好み焼き, o-konomi-yaki) suosikikseen.

Toki Japanista saa tuttuja roskaruokaherkkujakin, kuten hampurilaisia. Käydessäni Lotteria-pikaruokaravintolassa tilasin hetken mielijohteesta teriyaki-kastikkeella maustetun burgerin (金のてりやきバーガー, kin-no-teriyaki baagaa, kirjaimellisesti kulta-teriyaki-hampurilainen), joka on helposti maistuvin hampurilainen, jota olen elämässäni maistanut.

Tunnusmusiikit ja maskotit

Hi­gas­hi­mat­su­ya­man sö­pöi­hin mas­kot­tei­hin tör­mää ky­sei­sel­lä paik­ka­kun­nal­la jat­ku­vas­ti.

Kuva: Riku Eskelinen: Ayumin ja Makkun. c b 4.0

Japanissa kaikella on oma tunnussävelmänsä. Aiemmin mainitsemieni juna-asematunnusten ja vedenkeitinmusiikkien lisäksi esimerkiksi kaupoilla on omansa, joita ne häpeilemättä soittavat niin, että kappale soi päässä vielä kotonakin. Lisäksi lähes kaikesta sellaisesta, missä Suomessa kuuluisi vain piipitys jos sitäkään, lähtee enemmän-vähemmän taiteellinen sävelmä. Esimerkiksi animesta tuttu koulutunninalkumelodia20 on varsin todellinen osa japanilaista äänimaailmaa.

Näköaistia puolestaan ärsytetään värikkäin logoin ja maskotein. Esimerkiksi Kumamoton prefektuurin maskotti Kumamon (くまモン) on aivan kaikkialla: esimerkiksi ruuassa, pehmoleluissa, astioissa, vaatteissa ja kodinkoneissa. Myös Higashimatsuyamalla on oma maskottinsa, tai oikeastaan maskottipari: värikkäät Makkun (まっくん) ja Ayumin (あゆみん) hiuksista kasvavine pionikukkineen ja juoksukenkineen21 kuuluvat kiinteästi kaupungin ilmeeseen.

Anime, manga ja otaku-kulttuuri

Japanissa anime ja manga ovat arkipäiväisiä asioita, joihin törmää kaikkialla. Kirjakaupoissa mangalle on varattu hyllytolkulla tilaa − huomattavasti enemmän kuin Suomessa on varattu sarjakuville. Japanilaiset myös selailevat mangaa, kuten muitakin kirjoja, varsin vapaasti ennen ostamista. Joissakin kirjakaupoissa mangat myydään muovitettuina, oletettavasti estämään selailun aiheuttamaa kulutusta, mutta tällöin ainakin suosituimmista sarjoista on tarjolla katselukappale (見本, mihon).

Jois­sa­kin pai­kois­sa myy­dään myös käy­tet­ty­jä le­vy­jä. DVD:t toi­mi­vat Suo­mes­sa var­mas­ti; Blu-rayt vain, jos ne ovat alue­ra­joit­ta­mat­to­mia.

Kuva: Riku Eskelinen: Toaru Kagaku no Railgun -boksi c b 4.0

Musiikkia myyvissä kaupoissa erilaiset anime-soundtrackit ovat varsin hyvin edustettuina, ja yleensä samoista paikoista saa myös anime-DVD:itä ja Blu-ray-levyjä. Kovin edullisia eivät levyt ole, mutta silti huomattavasti halvempia kuin esimerkiksi Play-Asiasta ostettaessa, kun postikulut huomioidaan. Japanilaiset DVD:t ovat samalla kakkosalueella kuin suomalaisetkin, ja näin toimivat soittimissamme, mutta Blu-ray-levyjen aluerajoituksissa Japani on eri vyöhykkeellä22, joten nämä levyt eivät välttämättä pyöri suomalaisissa kotiteattereissa. Oman kokemuksen mukaan osassa anime-levyjä ei ole aluerajoitusta lainkaan, mutta tarkkana kannattaa ostaessa silti olla.

Tulipa Japanissa matkustettua myös One Piece -teemaisella junalla, jonka kaikki mainospaikat (ja japanilaisissa junissa niitä on paljon) julistivat animesarjan 15-vuotisjuhlaa. Tämä tosin herätti ihmetystä ja hilpeyttä jo paikallisissakin.

Aki­ha­ba­ra on jo­kai­sen it­seään kun­ni­oit­ta­van ani­me-, man­ga- ja tie­to­ko­ne­frii­kin pa­ra­tii­si.

Kuva: Riku Eskelinen: Terve­tuloa Aki­haba­raan. c b 4.0

Todellinen animen, mangan ja tietotekniikan mekka on Tokion Akihabara-kaupunginosa. Alue on täynnä monikerroksisia, pelkkään animeen ja mangaan, tietotekniikkaan tai peleihin keskittyneitä jättimyymälöitä. Paikka on ehdottomasti kokemisen arvoinen, jos edellä mainituista asioista yksikin kiinnostaa. Toisin kuin kuvittelin, suurin osa liikkeiden asiakkaista on ihan tavallisen näköisiä japanilaisia, eikä sairaalloisen ylipainoisia anime pro –otakuja.

Akihabaran kaduilla kulkiessani en voinut olla törmäämättä sisäkkökahviloita (メイド喫茶, meido kissa) mainostaviin, erottuvasti pukeutuneisiin, lukioikäisiin tyttöihin. Ilman pienintäkään liioittelua voin sanoa, että suurin virheeni koko matkan aikana oli käydä meidokissoista eräässä, Maidreaminissa.

Ensinnäkin touhu on tajuttoman kallista: kolmen hengen seurueemme 45 minuutin vierailu maksoi yhteensä yli 9000 jeniä (n. 65 euroa), sisältäen vapaavalintaisen juoman ja ylimakean jäätelöannoksen. Hintaakin valtaisampaa oli myötähäpeän ja äklösöpöyden määrä, jota ei oikein pysty sanoin kuvailemaan. En kuitenkaan halua sanoa, että tämä asia olisi koettava itse, sillä toisin kuin muita Japanin erikoisuuksia, tätä ei kannata kokeilla kertaakaan. Pääpiirteissään idea kuitenkin on se, että nuoret tytöt söpöilevät asiakkaiden kanssa ja esiintyvät näille esimerkiksi tanssien. Homma menee vain niin pahasti yli, että työntekijöitä käy lähinnä sääliksi: eikö Japanista löydy parempaa osa-aikatyötä lukiolaistytöille?

Kieli ja kommunikaatio

Vaikka olenkin japania pari kurssia opiskellut, ei kielitaitoni vielä mitenkään riitä moniinkaan arkipäiväisiin tilanteisiin. Tokion alueella pärjää oman kokemukseni perusteella varsin hyvin englanniksikin, mutta jo Higashimatsuyamassa kielimuuri oli vahva, josta seuraava esimerkki:

Päätin erään kerran kokeilla automaattikassalla maksamista ruokakaupassa. Vaihdoin automaatin kieleksi englannin, vaikka laitteen käyttö olisi ollut varmaankin yhtä helppoa myös japaniksi, kiitos kuvaohjeiden. Pulmia aiheutti kuitenkin banaaniterttu, jossa ei ole erikseen viivakoodia, vaan tuote pitää valita valikosta. Jostain syystä laite ei suostunut yhteistyöhön, ja tarkkaavainen myyjä kiiruhti avuksemme. Kun laite nyt näyttikin viestinsä englanniksi, ei myyjä enää tunnistanut ruutuja, ja lähinnä summamutikassa koitti saada tuotetta leimattua. Kaaoksen katkaisi lopulta japania paremmin puhuva ystäväni, joka käänsi ruudun viestit myyjälle.

Ja­pa­ni­lai­set käyt­tä­vät eng­lan­tia lä­hin­nä te­ho­kei­no­na. Ku­van opas­tees­sa ot­si­kot ovat eng­lan­nik­si, kaik­ki muu ja­pa­nik­si.

Kuva: Riku Eskelinen: Kauppa­keskuksen opaste­taulu. c b 4.0

Vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan, japanilaiset kyllä tekevät parhaansa ymmärtääkseen ja tullakseen ymmärretyksi. Välillä tämä tarkoittaa asioiden osoittelua ja näyttämistä, välillä asioiden ja valintojen tekemistä tyhmän länsimaalaisen puolesta. Kaltaiseni kainon suomalaisen saa helposti nolostumaan tällainen annahan-kun-autan -mentaliteetti, mutta se toisaalta toimii myös hyvänä pontimena jatkaa japanin opettelua.

Japanissa monet laitteet ja automaatit paitsi soivat, myös puhuvat. Esimerkiksi kääntyvästä työkoneesta kuuluu varoitusviesti, ja japanilaiset liukuportaat ohjeistavat käyttäjiään seisomaan keskellä porrasta. Puhe tulee yleensä vain japaniksi, mutta esimerkiksi postikonttorin rahannostoautomaatti puhuu myös englantia, jos laitteen kielen vaihtaa.

Vaikka japanilaisten englannin kielen taso on mitä on, vaikuttaa tämä suomalaisten ”kolmas kotimainen” olevan jotenkin siistiä ja trendikästä, sillä niin paljon sitä viljellään joka puolella, joskin lähinnä yksittäisinä ja irrallisina sanoina. Muutamankin kerran pääsin hymyilemään ääneen japanilaisten engrishille. Myös erilaisissa kielloissa ja varoituksissa englantia näkee: esimerkiksi tupakointikieltomerkissä saattaa olla rivikaupalla japania, ja tämän jälkeen pienellä ”No smoking”.

Japanilaiset tuntuvat muutenkin pitävän perusteluista: siinä missä suomalaisen rakennustyömaan pielessä lukisi ”ei kulkua”, Japanissa kieltomerkki kertoo ”あぶないからはいってはいけません”23 (abunai kara haitte ha ikemasen), ”[työmaan] vaarallisuuden takia sisääntulo on kielletty”.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan Japani on Suomeen verrattuna erilainen maa lähes millä tahansa mittapuulla mitattuna. Kuitenkin ainakin minusta maa tuntui jollakin tapaa kotoisalta; liekö syynä japanilaisia ja suomalaisia yhdistävä jurous, vai mikä. On selvää, että haluan käydä Japanissa vielä uudelleen, niin paljon koettavaa ja nähtävää jäi. Lysti vain on kovin kallista, kun lennot maksavat halvimmillaankin yli 500 euroa, ja elämiskustannukset ovat suurin piirtein Suomen luokkaa. No, ehkä opettelen soittamaan kitaraa ja menen Jyväskylän kompassille laulamaan j-poppia.

Postauksen päätteeksi vielä hiukan triviaa, eli asioita, joita en saanut sovitettua muuhun tekstiin:

• Japanilaisessa keittiössä ei yleensä ole isoa uunia, vaan sen sijaan käytetään esimerkiksi mikroa.
• Keittiössä ei myöskään ole tiskiharjaa eikä suomalaisille tuttua kuivauskaappia. Astiat pestään pesusienellä, ja kuivataan heti tai laitetaan erilliseen kuivaustelineeseen.
• Juomarahaa ei anneta, kuten ei Suomessakaan. Rahansa saa takaisin jenilleen, jonka seurauksena laiskan shoppailijan lompakko täyttyy äkkiä arvottomista yhden jenin (n. puolen sentin) alumiinikolikoista.
• Japanilaiset kulkevat vasemmanpuoleisesti myös mm. portaissa. Liukuportaissa seisotaan vasemmalla puolella.
• Kauppoihin sisään mennessä märän sateenvarjonsa voi laittaa tarjolla olevaan muovikuoreen.
• Yleiset WC:t, joita löytyy kauppakeskuksista ja katujen varsista, ovat siistejä ja maksuttomia.
• Animesta tutut lyhyeksi leikatut ja kauniit joenpenkat, joilla tunnustaa tunteensa ihastuksensa kohteelle, ovat silkkaa utopiaa. Ainakin Higashimatsuyamassa joen reunoilla kasvoi metristä kortta.
• Sen sijaan japanilaiset oikeasti käyttävät kipeinä ollessaan suun ja nenän peittävää leikkausmaskia.

—
1) Eli ulkomaalaisen näköisille
2) Samassa kortissa on myös maastapoistumislomake, jonka maahanmuuttoviranomainen niittaa passiin yhdessä oleskeluluvan kanssa.
3) Tähän en tajunnut varautua ennakkoon. Osoitteelle varattu kenttä on lisäksi suunniteltu lähinnä kanjeja varten, eikä rōmaji-osoite meinaa mahtua tilaan.
4) Esim. käteistä rahaa saa tuoda korkeintaan miljoona jeniä (n. 7500 €).
5) Toivottavasti muistin kaiken suurin piirtein oikein. Virheistä saa kertoa kommenteissa.
6) JR:n logo ja väritys muistuttaa uskomattoman paljon omaa VR:mme. Googlaa vaikka.
7) Tähän on poikkeuksia: joihinkin junatyyppeihin täytyy ostaa lippu erikseen.
8) Ainakaan itse en muista kuulleeni englanninkielisiä saapumiskuulutuksia kuin kerran: odottaessa Naritan lentoasemalle menevää junaa Nipporin asemalla. Joka yhtiöllä on hiukan erilaiset kuulutukset.
9) Itse tosin kokeilin kertaalleen sulkeutuvien ovien välistä pujahtamista. Onnistuin, mutta paikalliset katsoivat touhuani pahasti.
10) Palava jäte (燃えるゴミ, moeru gomi) on ehkä lähinnä sekajätettä: sinne menevät − paikallisista käytännöistä riippuen − mm. paperi, likainen muovi, kankaat ja ruuantähteet.
11) Tämä on tyypillinen tapa, joskin majoituspaikassani käytäntö oli hiukan erilainen.
12) pura niin kuin プラスチック, purasuchikku, muovi.
13) arumi niin kuin アルミニウム, aruminiumu, alumiini.
14) Pulloissa on yleensä valmis repäisynauha, jotta etiketin saa helposti pois.
15) Japanilaiset sisäjalkineet ovat muuten niin mukavat, että hommasin itselleni sellaiset myös Suomeen vietäväksi ja käytettäväksi.
16) Voisin kuvitella näitä ilmaantuvan, kunhan sää hiukan viilenee.
17) Samaan hintaan voi valita myös kuusi paksuhkoa tai neljä todella paksua siivua.
18) Huomautettakoon, että sanalle on muitakin käyttöjä ja käännöksiä.
19) Joskin jätin sovinnolla muutaman jyvän tyhmä-turisti -oikeudellani.
20) Oikeastaan melodia on nimeltään Westminster Chime, ja sitä soitetaan muuallakin.
21) Nämä ovat osa maskotteja siksi, että Higashimatsuyama tunnetaan Japanissa pioneistaan ja kolmen päivän marssistaan (日本スリーデーマーチ, nihon-surii-dee-maachi).
22) Suomi on B-vyöhykkeellä, Japani A-vyöhykkeellä.
23) Ja nimenomaan pelkin hiraganoin, jotta lapsetkin ymmärtävät.