Eilen huomasin oudosti kasvaneen kaistankulutuksen palvelimella, ja katsoin lokeista, että kuka sivustoa niin tahkoaa. Googlen, Yahoo!:n ja MSN:n web-robotit kun osaavat selata palvelinta niin, ettei kaistankäyttö juuri siitä muutu. Tämä tietokone sen sijaan kiskoi koko ajan koko kaistan leveydellä kahdella yhteydellä sivustoa talteen.
Kyseessä oli DNS-osoitteella ark3.lib.helsinki.fi toimiva tietokone. Jäljet johtivat Kansalliskirjastoon, ja lähetin sinne tiedustelua asian suhteen. Vastaus tuli nopeasti, parissa tunnissa:
Uudessa vapaakappalelaissa on 2§ 3) Suomessa sijaitsevilla palvelimilla oleviin verkkoaineistoihin sekä muihin verkkoaineistoihin, jotka on tarkoitettu yleisön saataville Suomessa; myös internetsivut kuuluvat uuden lain myötä vapaakappalelain alaiseen aineistoon. Keräämme siis pysäytyskuvina kotimaista aineistoa, jota voidaan myöhemmin antaa tutkijoiden käyttöön erikoisluvalla kirjaston tiloissa.
Kyseessä on siis Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä, ja siellä todella säädetään, että suomalaisista verkkosivuista voidaan ottaa kopioita. Olen erittäin otettu siitä, että Kansalliskirjasto tulkitsee verkkosivuni kulttuurisesti merkittäväksi 😉 .
Ilmeisesti heillä on enemmänkin botteja selaamassa verkkoa, kuten ark1.lib.helsinki.fi, ark2.lib.helsinki.fi ja ark4.lib.helsinki.fi, tai ainakin sellaisille DNS-nimille löytyy IP-vastine.
Tarkkaan ottaen keruun laillistaa tekijänoikeuslain 16b §:n 3. kohta. Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä velvoittaa Kansalliskirjaston käyttämään tätä oikeuttaan.
Pykälä kaikessa kukkeudessaan kuuluu seuraavasti:
Kirjasto, jolle kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun lain (1433/2007) mukaan on luovutettava teoksen kappale, saa:
1) käyttää kokoelmissaan olevaa teosta 16 ja 16 a §:ssä tarkoitetuin tavoin ja pykälissä mainituin edellytyksin;
2) välittää kokoelmissaan olevan julkistetun teoksen yleisöön kuuluvalle henkilölle tutkimusta tai yksityistä opiskelua varten yleisölle välittämiseen varatuilla laitteilla, jos muu kuin tässä kohdassa tarkoitetun käytön edellyttämä teoksen kappaleen valmistaminen digitaalisesti on estetty sekä jos teoksen välittäminen edelleen on estetty, sellaisen kirjaston tiloissa, jonka kokoelmiin liitettäväksi aineisto kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun lain mukaan sijoitetaan, sekä eduskunnan kirjastossa ja Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa;
3) valmistaa kokoelmiinsa liitettäviksi kappaleita tietoverkoissa yleisön saataviin saatetuista teoksista;
4) valmistaa kokoelmiinsa liitettäväksi kappaleen sellaisesta julkaistusta teoksesta, jonka hankkiminen osaksi kirjaston kokoelmaa on tarpeen, mutta jota ei ole saatavissa kaupallisen levityksen tai välittämisen kautta.
Mitä 1 momentin 1 ja 4 kohdassa säädetään, sovelletaan myös niihin kirjastoihin, joiden kokoelmiin liitettäväksi 1 momentissa tarkoitettu kirjasto kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun lain mukaan sijoittaa aineiston.