Musiikki osana laajakaistaliittymää, osa 2

Kirjoitin joku aika sitten DNA:n lanseeraamasta Musiikkilaajakaistasta, jossa siis käyttäjä pääsee lataamaan ”ilmaiseksi” DRM-suojattua musiikkia DNA:n musiikkikaupasta. Samassa kirjoituksessani kerroin omasta konseptistani, jossa käyttäjä voisi ostaa laajakaistaansa lisäpalvelun, ja sen ansiosta ladata p2p-verkosta musiikkia mielin määrin niinkuin tykkää.

Techdirtin uutisen mukaan Warner Music on työstämässä hieman samanlaista konseptia. Heidän ideassaan yhdysvaltalaiset yliopistot voisivat kerätä opiskelijoiltaan musiikkiveroksi nimettyä korvausta, ja yliopisto luonnollisesti tilittäisi tämän summan tekijänoikeusjärjestöille. Tästä hyvästä musiikkiteollisuus tekisi sopimuksen olla haastamatta oikeuteen kampusverkossa musiikkia warettavia käyttäjiä.

Ideana tuo kuulostaa hyvältä, mutta eräs vika siitä pitäisi ensin korjata: Kaikkien pitää maksaa – kaikkien sopimuksen tehneen oppilaitoksen opiskelijoiden pitäisi maksaa tuota ”veroa”, myös niiden, jotka eivät käytä P2P-verkkoja. Oikeampi toteutusmalli olisi sellainen, että sopimukset tehtäisiin jonkin tahon (tässä vaikka sitten yliopiston) välityksellä oppilaskohtaisesti. Eli ne, jotka haluavat tällaista turvaa, maksavat. Näin kenenkään ei tarvitsisi maksaa oikeudesta, jota eivät tarvitse.

Myöskin ensisijaisen tärkeää tuollaisessa on saada kaikki musiikkifirmat mukaan, jotta käyttäjä säästyisi päänvaivalta, että mitä saakaan warettaa ja mitä ei. Palvelun tarjoamista ei myöskään kannata rajoittaa vain yliopiston kampuksella asuville, sillä Yhdysvalloista löytynee varmasti paljon muitakin asiakkaita.

Suomessa tällaista ei varmasti hetkeen nähdä, mutta Jenkeissä asiat tämän suhteen tuntuvat pitkästä aikaa menevän oikeaan suuntaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.